Kymmenen jokeripelaajaa MM-jäille

Peräti kymmenen tämän kauden jokeripelaajaa on nimetty perjantaina Tanskassa alkaviin MM-kisoihin. Leijonien ryhmässä nähdään viisi helsinkiläisseuran edustajaa, sillä niin Tommi Kivistö, Marko Anttila, Pekka Jormakka, Mika Niemi kuin Olli Palola selvittivät tiensä joukkueeseen.

Jormakka, Niemi ja Palola olivat mukana Leijonien MM-leirityksessä alusta asti, kun taas Kivistö ja Anttila liittyivät ryhmään viikkoa myöhemmin. Viime viikolla pelatussa Ruotsin-turnauksessa viisikko esiintyi edukseen ja sinetöi kisapaikkansa. Leijonat voitti kaikki kolme otteluaan ja koko turnauksen.

Kivistö ja Anttila olivat maajoukkueen vahvuudessa jo olympialaisissa. Puolustaja Kivistö on jokeriviisikon kokenein arvokisakävijä, sillä hän on pelannut kahdesti aiemmin MM-turnauksessa. Anttilalle, Jormakalle ja Palolalle kyseessä on toinen kerta MM-ryhmässä. Niemelle taas tuleva turnaus on arvokisadebyytti Leijona-paidassa.

Ruotsin joukkueeseen valittu John Norman teki kovan tempun, sillä länsinaapurilla on ryhmässään peräti 17 NHL-pelaajaa. Jokerihyökkääjä on yksi kolmesta Tre Kronorin KHL-pelaajasta. Norman kuului Ruotsin ryhmään myös olympialaisissa, MM-kisoissa hän on pelannut kerran aiemmin urallaan.

Kisaisäntä Tanska pelaa MM-kenraaliharjoituksensa vapunpäivänä USA:ta vastaan. Jokerinelikko Jesper B. Jensen, Oliver Lauridsen, Nicklas Jensen, Peter Regin pääsee nauttimaan kisahuumasta Herningissä, josta kaksi jälkimmäistä jokeripelaajaa ovat kotoisin. Jesper Jensenille ja Reginille MM-kisat ovat uran kahdeksannet, Lauridsenille kuudennet ja Nicklas Jensenille neljännet.

Suomi pelaa Tanskan tapaan alkulohkon pelinsä Herningissä, Ruotsi sen sijaan Kööpenhaminassa. MM-kisat alkavat perjantaina 4.5. ja finaali on ohjelmassa reilut kaksi viikkoa myöhemmin 20. toukokuuta.

Key Official Sponsor

Nornickel

Partners of the KHL Championship 2017/2018