Kurri: Edessä uusi alku

GM Jari Kurri käy läpi mennyttä kautta ja luo katseen tulevaan. Edessä on uusi alku, kun Jukka Jalonen ottaa ohjat Jokereiden päävalmentajana.

Jari Kurri, runkosarjassa Jokerit otti kolmanneksi eniten pisteitä ja voitti divisioonansa. Pudotuspeleissä ensimmäisen kierroksen tappio tarkoitti kuitenkin isoa pettymystä. Millaisen kokonaisarvion joukkueen suorituksesta voi antaa tämän kauden osalta?
Runkosarjassa pelasimme mielestäni pääasiassa hyvin. Voitimme divisioonan läntisessä konferenssissa ensimmäisenä ei-venäläisenä joukkueena, mikä on saavutuksena todella hyvä. Pitää muistaa, että joukkue muuttui loukkaantumisten vuoksi jo runkosarjassa paljon siitä, millä lähdimme kauteen, ja vammat tekivät kokonaisuutena vuodestamme haastavan.

Mikä ratkaisi pudotuspelisarjan Torpedon eduksi?
Ensimmäisen ottelun nukuimme pois, ja vaikka olimme pelin päällä viidessä seuraavassa, emme pystyneet hyödyntämään mahdollisuuksiamme. Edelleen tappio tuntuu karvaalta. Erikoistilanteissa, etenkin ylivoimalla, olisimme voineet olla tehokkaampia. Pelin taso KHL:ssä nousee merkittävästi playoffseihin mentäessä. Isoin haasteemme on jatkossa pystyä pelaamaan paremmin näillä hetkillä. 

Oliko Jokereilla liian kapea pelaajamateriaali tälle kaudelle?
On otettava huomioon KHL:n säännöt, jotka sallivat joukkueeseen vain 25 pelaajaa yhden suunnan sopimuksilla. Heitä ei voi lainata toisiin seuroihin tai liigoihin ilman, että he kävisivät waiver-listalla, josta toinen KHL-seura voi heidät poimia. Lisäksi emme voi lainata pelaajia siirtorajan jälkeen muista seuroista tai sarjoista, jos pelaajalla ei ole sopimusta kanssamme. Yksi positiivinen asia loppukaudessa oli se, että Mäkisen veljekset Atte ja Miro käyttivät mahdollisuutensa hyvin ja pystyivät pelaamaan KHL:ssä.

Joukkueen pelaajista 18 oli kuitenkin loukkaantuneena loppuvaiheessa. 11 puuttui kokoonpanosta viimeisestä pelistä ja seitsemän pelasi loukkaantuneena. Olimme epäonnisia, mutta kaikesta huolimatta meillä oli kaukalossa kaikki mahdollisuudet mennä jatkoon.

Ensi kaudeksi valmennusjohto uusiutuu. Miten Jokerit on päässyt sisälle KHL-peliin kahden vuoden aikana Erkka Westerlundin alaisuudessa?
Olemme keränneet kahden vuoden aikana runkosarjassa kolmanneksi eniten pisteitä TsSKA Moskovan ja Dynamo Moskovan jälkeen. Olemme osoittaneet, että suomalainen tekeminen tuottaa tulosta myös Euroopan kovimmassa sarjassa. Nyt edessä on tietyllä tapaa uusi alku, kun Jukka Jalonen ja uusiutunut valmennusjohto ottavat joukkueen komentoonsa. Taustalla ovat kahden vuoden kokemukset, joista voimme ammentaa, ja tiedämme ne tarpeet, joita meillä on tulevalle kaudelle, jotta menestys olisi parempaa.

Miten joukkue muuttuu ensi kaudelle?
Isoin muutos on tietysti valmennusjohdon vaihtuminen osittain. Jukka ja Raimo Helminen tulevat mukaan, Hannu Virta ja Markus Ketterer jatkavat. On hienoa, että saamme jatkaa huippuvalmennuksessa myös Erkan vuosien jälkeen. Jokainen valmentaja tuo oman tyylinsä mukanaan, joten saamme joukkueelle luonnollisen uuden alun. Myös pelaajistossa tapahtuu tiettyjä muutoksia. Tavoitteena on totta kai luoda entistä parempi kokonaisuus.

Missä vaiheessa joukkueen kokoaminen etenee?
Ensi kauden joukkueesta puuttuu vielä noin viidesosa, mutta kokonaisuus näyttää hyvältä. On hyvä viesti pelaajamarkkinoilla, että Jokereissa pelaajat pystyvät edelleen kehittymään. Nuoret ja eteenpäin haluavat pelaajat ovat olleet todella kiinnostuneita siirtymään meille. Tiedotamme pelaajasopimuksista kevään aikana.

KHL:ssä pelaajaoikeudet toimivat pitkälti samoilla periaatteilla kuin NHL:ssä. Miten oikeudet vaikuttavat sopimusten tekemiseen?
Niillä on iso merkitys. Ensi kaudella vapaita agentteja ovat 1987-syntyneet eli 29-vuotiaat tai siitä vanhemmat pelaajat. Nuoremmat taas ovat lähtökohtaisesti rekisteröityjä vapaita agentteja, joiden oikeudet voivat kuulua jollekin KHL-seuralle. Tällaisten pelaajien hankkiminen tarkoittaa mahdollisen kompensaation maksamista tai vaihtokaupan tekemistä toisen KHL-seuran kanssa.

Hartwall Arenassa pelejä kävi seuraamassa tällä kaudella yli 340 000 katsojaa. Mikä on viestisi kaikille kannattajille?
Kautemme loppui aivan liian aikaisin, siitä ei ole epäilystäkään. Haluamme kiittää kaikkia teitä, jotka kävitte hallilla kannustamassa joukkuetta ja elitte hengessä mukana koko kauden! Tavoitteemme on, että Jokerit tulee vahvempana takaisin ensi kaudelle ja tarjoaa kaikille punakeltaisille parempaa menestystä.

Key Official Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019