Kulda vahvistamaan puolustusta

Jokerit on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen latvialaispuolustaja Arturs Kuldan kanssa. Hän on pelannut kolme edellistä kautta KHL:ssä ja sitä ennen Pohjois-Amerikassa.

Kulda, 27, pelasi viime kaudella Salavat Julajev Ufan paidassa 45 runkosarjaottelua tehopistein 4+5=9. Isokokoinen (188cm / 97kg) puolustaja oli koko sarjan blokkitilaston ykkönen oltuaan vastustajan laukausten edessä peräti 113 kertaa.

-Kulda tuo puolustukseen jämäkkyyttä ja voimaa. Hän liikkuu kokoisekseen hyvin ja omaa kokemusta maailman huippuliigoista sekä kansainvälisistä arvoturnauksista olympialaisia myöten, sanoo Jokereiden GM Jari Kurri.

Tuorein jokeripakki on pelannut urallaan olympialaisissa Sotshissa talvella 2014 sekä neljä kertaa MM-kisoissa. Viimeksi Kulda kuului Latvian MM-ryhmään keväällä 2014. Tuolloin kovan lyöntilaukauksen omaava pelaaja teki kuudessa ottelussa neljä maalia, joilla oli pakkien maalipörssin ykkönen.

KHL:ssä Kulda on pelannut Salavat Julajevin lisäksi Sibir Novosibirskissä. Hän on tehnyt kolmen kauden aikana 138 ottelussa 14+20=34 tehopistettä.

Juniori-ikäisenä Pohjois-Amerikkaan lähtenyt Kulda on pelannut 15 NHL-ottelua Atlanta Thrashersin ja Winnipeg Jetsin paidassa. Kaudella 2007-08 Kulda debytoi AHL:ssä ja voitti Chicago Wolvesin riveissä sarjan mestaruuden. Yhteensä hän on pelannut AHL:ssä 260 ottelua.

Kuldasta tulee kolmas latvialaispelaaja, joka on edustanut Jokereita virallisissa otteluissa. Aikaisemmin helsinkiläisseuran riveissä ovat pelanneet puolustaja Rodrigo Lavins (1998-99) ja hyökkääjä Aigars Cipruss (2000-01). Lisäksi puolustaja Georgijs Pujacs oli Jokereissa koeajalla ennen kautta 2007-08, muttei saanut sopimusta.

Kulda saapui Helsinkiin sunnuntaina ja harjoittelee joukkueen kanssa ensimmäisen kerran tiistaina. Hän pelaa Jokereissa numerolla 32.

Key Official Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019