Kohta ei sydän enää kestä!

Kohta ei sydän enää kestä, huokaisee vierustoverini Jokerien ensimmäisen playoff sarjan viidennessä pelissä.

Lätkä on vain urheilua ja urheilu on viihdettä, sanotaan joskus kun halutaan osoittaa urheilun paikka tosielämässä. Siinä elämässä, missä työllä ansaitaan elinkeino, jolla elätetään perhe, tuo yhteiskunnan tukipilari ja perusvoima. Siinä elämässä, missä puut pilkotaan mökillä vuosiksi eteenpäin, laituri korjataan omin voimin kerran vuodessa ja tuvan katto tilkitään sateiden jälkeen aina uudesta kohdasta. Siinä elämässä, missä kunnon kansalainen äänestää, osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja laittaa roposen hyvään asiaan. Se on sitä oikeaa elämää. Lätkä on irtautumista arjesta – viihdettä ja ajankulua.

Kyllä, kyllä – mutta. Kerronpa aluksi Vasilista. Tai siis en tiedä onko hänen nimensä Vasili, mutta jotenkin Vasili tuli mieleen, kun näin hänet Arenalla playoffien ensimmäisessä pelissä Torpedoa vastaan.

Vasili huusi Torpjedo, Torpjedo, Torpjedo – aivan katkeamatta. Maalin syntyessä hän toisteli tuota maailman tunnetuinta onnistumisen sanaa JES; JES! 

Kolmannessa erässä Vasilin ääni alkoi käheytyä. Erän lopussa sitä ei ollut lainkaan. Vasilin ääni oli antanut kaikkensa joukkueensa kannattamiseen. Ja tulosta tuli, Torpedo voitti ensimmäisen koitoksen. Luulen, että Vasili onnitteli itseään hyvästä suorituksesta – väsyneenä, mutta onnellisena.

Istuin pari penkkiriviä Vasilin yläpuolella. En voinut yhtyä hänen iloonsa, mutta niin tiesin ja ymmärsin riehunnan Vasilin sielussa. Olen ollut siellä itsekin.

Viidennessä pelissä pääsin tuliseen sielunriehuntaan vierustoverieni kanssa. Luulen, että jopa ruokimme toistemme jännitystä toistellessamme oih, voi ei, jes, ihanaa ja muita jännityksen tuottamia satunnaisia sanoja. Oikeasti, sydän oli lujilla tuossa pelissä. Hyvä, että löysin kotiin pelin jälkeen, niin jännittävää oli.

Olkoon, että jääkiekko on urheiluviihdettä, mutta se on mitä suurinta ja parhainta tunneviihdettä. Niin monia ja koskettavia tunteita saa kokea harvoin ja vieläpä yhdessä kymmentuhatpäisen joukon kanssa. Pettymys ja voitonriemu – molemmat ovat käsin kosketeltavia tunteita, jotka pyyhkäisevät läpi koko katsomon, kärkenä Eteläpääty, joka elää niin vahvasti mukana, että vain sitä seuraamalla tietää mitä pelissä tapahtuu.

Monet ystäväni eivät ymmärrä laisinkaan asian vakavuutta. Tänäkin aamuna yksi heistä soitti naureskellen ja kysyi: ”joko olet selvinnyt eilisestä”? ”EN”, vastasin ehkä vähän turhankin kovasti. Sillä minua lätkä liikuttaa ja sydän sykkii Jokereille. 

Muutkin (asiaa tuntemattomat) ystäväni lähettelevät silloin tällöin muka hauskoja viestejä tyyliin ”mitäs nyt sanot kun Jokerit…”. Ei siinä mitään, mutta pliis säästäkää nuo viestit runkosarjaan, nyt pelataan pudotuspelejä!

Taistele Jokerit!

Partners of the KHL Championship 2017/2018