Kesäuutisia

Oli ilmeisesti kesä. Koska pelit seisoivat, vesi pysyi sulana ja muutenkin oli julmetun tylsää (vuodesta toiseen odottamani Ruokolahden leijonakin lymysi yhä piilossa) oli pakko hakeutua jälleen ammattiauttajan pakeille.

Ammatti-ihminen, jonka ammattimainen pujoparta oli kasvanut sitten viime näkemän ja näytti jo tavoittelevan miehen pikkuista mahaa, aloitti omasta mielestäni melko epäammattimaisesti kysymällä, että mitä kuuluu.

Miedosta närkästyksestäni huolimatta kerroin. Kerroin, että kesä on ihmisen parasta kesäaikaa, kerroin että jäitä on polteltu kauden alkua tai edes otteluohjelmaa odotellessa, kerroin että jano on kova ja kiima myös. (Ainakin Teemulla, ainakin toivottavasti.) Että lapsuudesta tuttu ilmiö, kesäaikaan niin piinallisen hitaasti putoilevien lätkäuutisten vimmainen seulonta, oli tehnyt paluun.

Lisäsin kuitenkin, että odotukset olivat korkealla. Tuntemattomaan siirtymisen aiheuttamat pelot olivat alkaneet vaihtua jännittyneeseen kihelmöintiin.

”Ensin kutisee, sitten kirvelee”, tohtori sanoi.

”Että mitä?”

”Suokaa anteeksi”, ammatti-ihminen jatkoi. ”Lääkärihuumoria. Mistäs me nyt sitten olimmekaan puhumassa?”

”Jaa. Runoudesta vissiin.”

* * *

Hinkuvasta kesäpositiivisuudestani huolimatta (tai siitä johtuen) tohtori näki kai virkansa puolesta aiheelliseksi ryhtyä kaivamaan toiveikkuuteni seasta jotain ikävää (kenties vain vastinetta rahoilleni).

Löytyi sitä, kun hetken pöyhi. Muutaman johdattelevan kysymyksen jälkeen olin kypsä myöntämään, että ainahan syvässä rakkaussuhteessa riittää juttuja, jotka eivät tunnu yksiselitteisen hyvältä.

”Miltä se teistä tuntuu?” tohtori kysyi ilmeisesti ammattinsa velvoittamana.

”Että mikä? Se ettei tunnu hyvältä? No sehän usein tuntuu... No, juu ei hyvältä.”

Kun avautumiseni ei näyttänyt herättävän reaktioita suuntaan eikä toiseen, jatkoin: ”No, otetaan nyt vaikka tää viimeisin. Tää, tää, tota tää.”

”Oletteko aina änkyttänyt?”

Sivuutin kysymyksen rykäisyllä, joka kuulosti änkyttämiseltä. Ryhdyin kiireesti kertomaan, että viime aikoina mietoa päänvaivaa oli aiheuttanut muun muassa kysymys siitä, miten suhtautua seuran talouteen ja eritoten siihen yhteen paljon puhuttuun sponsorisopimukseen. Että kun on itse ollut monesti ihan silleen niinku riippuvainen veikkausvoittorahoilla tota niinku rahotetuista tota niinku apurahoista ja sattuu vielä tätä nykyä istumaan toimielimessä (Valtion kirjallisuustoimikunta; nimi muutettu) joka niiden niukkojen rahojen jakamisesta päättää, niin -

Oli pakko vetää henkeä. Tohtori sanoi: ”Niin.”

”Niin että onhan se vehtaaminen ulkomaisen vedonlyöntitoimiston (nimi muutettu) kanssa tältä kantilta aika tota iso ja ruma ja ryhmyinen fingeri suomalaisen niinku kulttuurin ja miksei niinku urheilunkin suuntaan.”

* * *

Seurasi pitkä hiljaisuus. Ammattiauttaja piperteli mustaan vahakansivihkoon käsittämättömiä harakanvarpaita ja kysyi sitten: ”No, miltä se teistä tuntuu?”

”Hyvä kysymys”, vastasin ontosti. ”Sehän tuntuu... Oikeastaan aika lailla samalta kuin olisi ilmassa roikkuvaa maalia kannatteleva entinen mies, joka vie kuoriämpäriä kuin pässiä narussa samalla kun kusee omiin muroihinsa itse kaivamassaan kuopassa, johon on vastikään pudonnut sahatessaan omaa oksaansa.”

”Sehän oli harvinaisen selkeästi muotoiltu”, tohtori sanoi. ”Edistystä. Kuulostaa siltä, että osaatte jo hieman paremmin ilmaista tunteitanne.”

”Jaa”, vastasin. Mutta eihän nyt ole kysymys tunteista, vaan asioista. Oikeista asioista. Vaikka mitäpä asia fanille kuuluisi. Asiat. Kuuluisivat.”

”Niin.”

”Etenkään raha-asiat. Noi rahatsydeemit Jokerien ympärillä on vaan alkanu yhä enemmän vaivata päätä ja tota niinku töykkiä jotain moraalinärkästysappulaa. Vaikka toisaalta. Paljonko tässä nyt on aiemminkaan tullut huudeltua vaikka nyt jonkun Taito Tuunasen rahojen perään?”

”Kenen?” tohtori kysyi.

”Osuitte asian ytimeen”, sanoin. ”Kuka on Gennadi Timtšenko? Voinko mä tietää? Ja miks mun pitäis tietää? Jospa mä kuitenkin keskittyisin vaan huutamiseen ja laulamiseen.”

”Pyydän, älkää täällä.”

* * *

Mieli ehkä jopa himpun (mikä lieneekin) verran kevyempänä lähdin kävelemään kotiin. Lämpöä oli kolmekymmentä astetta, harjoituspelien alkuun reilu (tai epäreilu) viikko. Alepan (nimi muutettu) kulmalla olin vähällä kompastua asfaltilla räpistelevään puluun.

Oli mahdoton sanoa kuinka se nyt siihen saakelin puluun liittyi, mutta jotenkin joku usko-toivo-rakkaus palasi. Piti pysähtyä ja ottaa juhlallinen ja urpo asento. Sitten se kajahti, laulu: lennä Juri Gagarin (nimi muutettu), lennä. Ihan vähän oli vaikeuksia sävelen kanssa. 

Key Official Sponsor

Nornickel

Partners of the KHL Championship 2017/2018