Kaudelle tyly päätös

Markus Hännikäinen teki Jokereiden historian viimeisen Liiga-maalin.

Jokereiden toistaiseksi viimeinen kausi kotimaisessa Liigassa tuli päätökseen sunnuntai-iltana Hämeenlinnassa. Joukkue koki viime hetkien 2-3-tappion HPK:lle, joka meni pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon voitoin 2-0. Päävalmentaja Tomek Valtonen oli avoin pettymyksen syistä.

Kuuntele alta Valtosen haastattelu ottelun jälkeen:

Jokerit tuli Hämeenlinnaan veitsi kurkulla, mutta sitä kautta resepti oli hyvin selkeä: vain voitto jatkaisi kautta. Helsinkiläiset tekivät kokoonpanoonsa kolme muutosta, kun Nichlas Hardt ja Steve Moses olivat pelikiellossa ja Teemu Eronen sivussa. Tilalle tulivat Broc Little, Ben Walter ja Niko Peltola.

Ensimmäisen erän alku oli kotijoukkueen, joka pääsi nauttimaan täyden Rinkelinmäen hallin kannustuksesta. Eteläpääty tuli paikalle noin sadan fanin voimin, joten katsomossa oli runsaasti myös punakeltaista väriä.

Avausosuma vajaan kolmen minuutin kohdalla hiljensi hetkeksi vieraskatsojat. Borna Rendulic laukoi Ossi Väänäsen jaloista tarkasti yläkulmaan ja vei Kerhon johtoon. Jokerit kohensi peliään huomattavasti erän edetessä ja oli lopulta niskan päällä.

Tasoitus syntyi jo ennen kymmenen minuutin täyttymistä, kun Walterin johtama kolmosketju sai hyvän mylläkän Kerhon päätyyn. Kanadalaissentteri ja Jarkko Ruutu alustivat maalin, jonka Jani Rita ohjasi sisään Juuse Saroksen nenän edestä.

Erän loppupuolella Jokerit oli kahdesti lähellä johtomaalia, mutta Ruutu epäonnistui rangaistuslaukauksessa ja juuri ennen summeria maalinedustalle lähetetty kiekko pomppi pelaajien luistimista vain niukasti Kerho-maalin ohi.

Toisen erän alkuun HPK meni uudelleen johtoon. Teuvo Teräväinen menetti kiekon puolustussiniviivalla, jolloin Teemu Rautiainen pääsi karkaamaan läpiajoon. Hyvin torjunut Leland Irving ei voinut rystylaukaukselle tällä kertaa mitään.

Kuitti tuli jälleen suhteellisen nopeasti, kun ennen erän puoliväliä Markus Hännikäinen väläytti taitojaan. Laitahyökkääjä luiskahti kovalla vauhdilla Kerho-pakkien ohi ja laukoi millintarkasti yläkulmaan 2-2-lukemat. Jokerikasvatille maali oli pudotuspeleissä uran ensimmäinen.

Erän loppupuoliskolla Kerho loi paremmat paikat, mutta Irving oli erinomaisessa vireessä. Kanadalaisvahti pysäytti muun muassa Teemu Rinkisen läpiajon ja piti lukemat tasoissa kolmanteen erään siirryttäessä.

Kolmas erä oli kokonaisuutena Jokereiden paras pudotuspelisarjassa. Kahden miehen ylivoimallakaan kiekkoa ei kuitenkaan saatu Saroksen selän taakse. Erän loppupuoliskolla Jeremy Dehner oli lähimpänä onnistumista, mutta amerikkalaispakin laukaus kimposi tolpan kautta ohi maalin.

Kun Jokerit ei omia paikkojaan käyttänyt, HPK iski viimeisillä minuuteilla. Antti Kerälän epäonnistunut laukaus päätyi takatolpalla päivystäneelle Rinkiselle, jolla oli helppo työ tehdä illan kolmas Kerho-maali.

Jokerit haki tasoitusta ilman maalivahtia kaksi minuuttia ennen loppua, mutta HPK:n puolustus ei ollut enää murrettavissa. Saros ja muut oranssipaidat kestivät ja sekunnit valuivat loppuun kellossa.

Pettymys summerin soitua oli valtaisa. Kausi, johon joukkue lähti kovin odotuksin tuli päätökseen karulla tavalla. Syitä puidaan varmasti seurassa, kun valmistautuminen kohdistuu nyt täysin ensi kauteen.

Eteläpääty kannusti joukkuetta Hämeenlinnassa jälleen hienolla tavalla. Iso kiitos faneille kaudesta!

Key Official Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019