UUTISET    JOUKKUEET    JUNIORITOIMINTA    LUISTELUKOULU    HISTORIA    JOKERIT.COM
OTTELUOHJELMAT    JOHTOKUNTA    YHTEYSTIEDOT    JUNIORIURHEILU    HISTORY IN ENGLISH    KJT


17.6.2008 Vielä palataan 1976 SM-kultaa voittoittaneeseen joukkueeseen
Lue lisää...

27.5.2008 kauden 2008-2009 Toimihenkilöluettelo julkaistu
Lue lisää...

7.5.2008 Viikon kysymys lukijoille: Mikä oli B-juniorijoukkueen kokoonpano ja valmentajat vuonna 1976 SM-kultaa voittaneessa joukkueessa?
Lue lisää...

5.5.2008 Junnujen kauden 07-08 päätöstilaisuus
Lue lisää...

18.4.2008 Valmennuspäällikön katsaus
Lue lisää...

14.4.2008 Jokerit Nuorten SM-sarjajoukkueiden valmentajat kaudelle 2008-2009 on vahvistettu
Lue lisää...

 

UUTISET

22.12.2007 Jokerihistoriaa 40 vuoden ajalta Matti Hannulan kirjoittamana

60-luku
70-luku
80-luku
90-luku



JOKERI HISTORIAA 60-LUKU

Jokerien historia Vesasta viime kevääseen

Narripaitojen 40-vuotinen vuoristorata

Kun Töölön Vesa oli helmikuussa 1967 hävinnyt HIFK:lle uusintaottelun SM-sarjaan noususta, oli selvää, että punapaitainen paikalliskilpailija saa vahvan etulyöntiaseman pääkaupunkiseudun jääkiekkoilussa. Saman vuoden syksyllä tapahtunut Vesan jääkiekkotoiminnan lopettaminen ja sen myötä Jokerit ry:n perustaminen tekivät kuitenkin HIFK:n yksinvaltiasaikakaudesta ennakoitua lyhyemmän. Jo neljännellä toimintakaudellaan Jokerit sijoittui pääsarjassa HIFK:ta korkeammalle, ja siitä kahden vuoden kuluttua, 1973, se voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa.
Helsingin jääkiekkoilu eli muutenkin 1960- ja 70-lukujen taitteessa kukoistuskauttaan, kun vielä HJK:kin kuului SM-sarjan kärkiryhmiin. Kaudella 1971-72 kävi vielä Karhu-Kissatkin ranskalaisella visiitillä pääsarjassa. Jokerien toiminta alkoi virallisesti 27. lokakuuta 1967. Ensimmäisen ottelunsa, tosin vielä Vesan vihreissä paidoissa, joukkue pelasi 10. marraskuuta. Silloin lahtelainen SM-sarjajoukkue Upon Pallo saapui Helsingin jäähalliin harjoitusvastustajaksi.

Jokerien isä

Rakennusmestari Aimo Mäkinen -(s. 1924 k. 2003) oli jääkiekkoseura Jokerien isä. Lähinnä pesäpallokatsomoista sitä ennen tutuksi tullut hahmo otti uuden seuran perustamisen yhteydessä Töölön Vesan velat osittain kontolleen. Särmikkäänä persoonana tunnetun Mäkisen rohkeat ratkaisut herättivät kummastusta ns. asiantuntijapiireissä, aivan kuten Hjallis Harkimonkin "venäläinen ruletti" parikymmentä vuotta myöhemmin.
Töölön joukkueessa oli ollut johtohahmona piskuinen, hyvin laukova sentteri Timo Turunen . Hänestä tuli automaattisesti myös Jokerien keulakuva vuosikausiksi. Muita tukipilareita Jokerien ensi askeleilla olivat muun muassa maalivahti Timo Relas, puolustajat Osmo Kuusisto ja Risto Levävuo sekä hyökkääjät Pentti Hiiros, Timo Kyntölä, Timo Neira, Keijo Koivunen, Pekka Vuorio sekä Jokerien valmentajanakin myöhemmin toiminut Olli Hietanen.
Tehokkuuttaan kävi väläyttelemässä myös jalkapallon SM-sarjan vuoden 1969 maalikuningas Pekka Talaslahti, jolla ei kuitenkaan ollut aikaa panostaa riittävästi jääkiekkoiluun. Viisi maalia yhdessä Suomen sarjan ottelussa Jokerien ensimmäisenä toimintakautena oli kuitenkin eräs osoitus Talaslahden kiekkoilijan kyvyistä.



Kaksi kautta Suomen sarjassa

Maltillisesti Aimo Mäkinen jaksoi odottaa Jokerien ensimmäisen kauden ja seurata sivusta, kuinka Rauman Lukko Matti Keinosineen palasi takaisin pääsarjaan jättäen Jokerit Suomen sarjan lohkossaan kakkoseksi. Seuraavana vuonna oli jo pakko Jokerienkin nousta. Tilannetta ei kuitenkaan helpottanut se, että samaan lohkoon ilmestyi taas yksi maineikas SM-sarjasta pudonnut, Turun Palloseura. SM-sarjan karsintoihin pääsi Suomensarjan kaksi parasta. Niinpä kevään jatkopeleissä olivat mukana niin Jokerit kuin TPS:kin. Joukkueet keräsivät runkosarjassa yhtä paljon pisteitä, mutta Jokereilla oli parempi maaliero. Yksinkertaisen karsintasarjan ohjelmassa Jokerit joutui matkustamaan Turkuun, mistä helsinkiläiset kuitenkin hieman yllättäen hakivat tärkeät pisteet lähinnä Timo Relaksen loistavan maalivahtipelin myötä.
Karsintasarjan kahdelle parhaalle oli tiedossa SM-sarjan paikka, ja viimeiseen otteluun Hilparaa vastaan lähdettäessä oli asia vielä Jokerien kannalta avoin. Panokset olivat kovat 5. maaliskuuta 1969 kotihallissa Nordenskiöldinkadulla. Tapparan kakkosjoukkue oli kaadettava. Muuten nousu siirtyisi ainakin vuodella. Sitä ei Aimo Mäkisen lompakko kenties kestäisi. Jokerien tarina oli vaarassa jäädä lyhyeksi.
Mutta Timo Turunen otti ohjat käsiinsä, kun tasaisessa ottelussa alkoivat ratkaisuhetket lähestyä."Tumban" voittomaalin myötä Jokerit otti 4-3 -voiton, ja paikka SM-sarjassa saavutettiin. Kahden lahtelaisseuran, Reippaan ja Upon Pallon, fuusion myötä SM-sarjaan nostettiin vielä karsintasarjan kolmonenkin, Hilpara. Näin Jokerit olisi loppujen viimeisen ottelun hävinneenäkin päässyt takaoven kautta pääsarjaan. Mutta eihän se olisi yhtään niin mahtavalta maistunut!

Tukku tähtiä pakkaan

Samana keväänä, kun Jokerien nousu toteutui, oli HIFK voittanut ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Aimo Mäkinen pani heti Jokerien SM-sarjapaikan varmistuttua hihat heilumaan. Kun lahtelaisfuusio vielä sopivasti vauhditti valtakunnallisia pelaajamarkkinoita, meni jokeripakka aika lailla uusiksi.
Lahdesta Aimon haaviin tarttuivat Monosen veljekset Erkki ja Lauri, Pertti Nurmi, Seppo Peräoja sekä huippuluokan puolustaja Ilpo Koskela. Porista Helsinkiin ja Jokereihin muuttivat nimekäs Veli-Pekka Ketola ja vielä tuolloin hieman nimettömämpi Alpo Suhonen. Opiskelu toi Turun Tovereista pääkaupunkiin ja Jokereihin Henry Lepän. Lisäksi HIFK:n mestarijoukkueen ykkösmaalivahti Eero Holopainen siirtyi Jokereihin.
Jokerien ensimmäisen SM-sarjakauden merkittävimpiä muuttolintuja oli myös Tampereen KooVee:stä tullut Timo Sutinen, joka tuolloin oli kiekkoilijana vielä täysi raakile. Niinpä Aimo Mäkinen ei katsonut edes aiheelliseksi lunastaa häntä vapaaksi tuolloin pelaajasiirroissa yleisesti käytössä olleesta karanteenista, varsinkin kun Sutinen oli syksyllä loukannut pahasti kätensä.
Karanteeni poistui automaattisesti vasta helmikuun alussa. Sutinen pelasikin ensimmäisellä jokerikaudellaan vain seitsemän peliä. Se oli tyyntä myrskyn edellä. Seuraavat viisi kautta "Onska" oli Jokereille sananmukaisesti kullanarvoinen keskushyökkääjä. HJK:sta Jokereihin kesällä 1969 siirtynyt Pertti Arvaja veti niin ikään ensimmäisen narripaitatalvensa vähillä peleillä ja olemattomilla saldoilla, mutta oli seuraavilla kausilla tärkeässä roolissa Sutisen ketjun laitamiehenä.
Kovat nimet paperilla eivät useinkaan muodosta hyvää joukkuetta. Jokerien piti pelaajaluettelon perusteella olla heti ensimmäisellä SM-sarjakaudellaan mestariainesta. Alku olikin lupaava, kun toinen nousija Hilpara kaatui avausottelussa peräti 16-2 Lauri Monosen iskiessä Jokerien historian ensimmäisen pääsarjamaalin. Muuten talvi kului kuitenkin takkuisesti. Vaikka Jokerit tekikin sarjassa toiseksi eniten maaleja ja kolme enemmän kuin mestari-HIFK, oli debytantin lopullinen sijoitus vasta viides.
Veli-Pekka Ketola kyllästyi yhdessä kaudessa pääkaupungin valoihin ja palasi Porin Ässiin. Alpo Suhonen seurasi kuin hai laivaa. Muut huiput jatkoivat Jokereissa, ja lisäksi saatiin kaksi tärkeää uutta pelaajaa kaudelle 1970-71. Oulusta puolustukseen tuli Jouko Öystilä. Hän pelasi koeottelun jokeripaidassa jo keväällä 1970, kun akateemisiin MM-kisoihin Suomeen saapunut Tsekkoslovakian joukkue pelasi harjoitusottelun Jokereita vastaan. Ensimmäisen SM-sarjaottelunsa Kärppien paidassa jo 15-vuotiaana kaudella 1967-68 pelannut Öystilä pärjäsi Vaclav Nedomanskyn, Ivan Hlinkan ja kumppaneiden kyydissä sen verran mukavasti, että Aimo Mäkinen halusi superlupauksen riveihinsä.
Toinen satsaus oli Seppo Repo Savonlinnan Pallokerhosta. Hän pelasi Jokereissa vain yhden kauden, mutta ehti jättää sen ajan jokerikannattajille yhdessä Monosen veljesten kanssa pysyvän mielikuvan siitä, minkälaista on karjalaiskiekkoilu parhaimmillaan.

Matti Hannula





JOKERI HISTORIAA 70-LUKU

Ensimmäinen mitali

Timo Sutisen läpilyöntikauden myötä ei isoa mustaa porilaista pahemmin kaivattu, ja Jokerien peli kulki läpi talven mukavasti. Kaksinkertaisen sarjan jälkeen edelliskauden viitonen olikin ykkösenä kolmen pisteen erolla HIFK:hon. Mutta sarjajärjestelmää oli muutettu. Kun HIFK oli voittanut kaksi peräkkäistä mestaruuttaan pelkällä kaksinkertaisella runkosarjalla, pelattiinkin kaudella 1970-71 kuuden parhaan kesken vielä kaksinkertainen loppusarja. Siinä alkusarjan kolmonen Porin Ässät laittoikin yllättäen molemmille helsinkiläisille jauhot suuhun viemällä mestaruuden. VPK oli lopulta sittenkin väärässä leirissä. Jokerit saavutti kuitenkin
ensimmäisen mitalisijansa voittamalla hopeaa ennen loppusarjan jumbotilansa kautta pronssille pudonnutta HIFK:ta. Seppo Revon lisäksi Jokerit menetti seuraavan kesän aikana miehistöstään Lauri Monosen.Molemmat siirtyivät Karhu-Kissoihin. Kausi 1971-72 oli raskas niin Jokereille, Aimo Mäkiselle kuin helsinkiläisille jääkiekon katsojillekin. Jokerit nosti hyvän loppusarjamenestyksensä myötä alkusarjan viidettä sijaansa pykälällä. Toinen peräkkäinen mitali jäi kuitenkin haaveeksi. HJK sen sijaan otti hopeaa, ja HIFK oli taas pronssilla. Mestaruuden vei Tampereen Ilves.
Karhu-Kissojen kohtaloksi tuli sarjasta putoaminen. Se ei siis pystynyt parin huippuhankintansa avulla uhkaamaan kolmen muun helsinkiläisen valta-asemaa.
Keväällä 1972 Jokerien taru oli taas tosi lähellä päättyä. Neljän helsinkiläisjoukkueen kausi oli ollut kaikille taloudellisesti raskas, ja Aimo Mäkisen kiinnostus jääkiekkoseuran kanssa touhuamiseen olikin yllättäen hiipumassa. Hänen itsensä vuonna 1969 perustama juniorien Kanada-sarja oli siinä vaiheessa voima, joka sai Aimon ja Jokerit jatkamaan.
Timo Haapaniemi oli henkilö, joka ratkaisevasti vaikutti keväällä 1972 Jokerien tarinan jatkumiseen. Aimo oli muutamaa vuotta aiemmin houkutellut pesäpallopiireistä tuntemansa nuoren voimistelunopettaja Haapaniemen organisoimaan Jokerien junioritoimintaa. Mittava Kanada-sarja käynnistyikin vuonna 1969. Aimon haaveena oli saada sitä kautta kasvatetuksi edustusjoukkue täysin omista junioreista. Lähinnä Itä-Helsingin kaupunginosiin keskittynyt sarja tuottikin myöhemmin liigaan monia hyviä pelaajia, parhaana esimerkkinä Jari Kurri, mutta kokonaista liigajoukkuetta ei siltä pohjalta milloinkaan saatu synnytettyä.



Haudan partaalta mestariksi

Kauppakorkeakoulun juhlasaliin kauden päättäjäistilaisuuteen maaliskuussa 1972 kerääntynyt Kanada-sarjan joukkueiden monisatapäinen juniorijoukko sai Aimon kääntämään kelkkansa vielä puhujapönttöön astuessaan. Lopettamisilmoituksesta tulikin jatkamisilmoitus, kun Aimon vasempana (ja usein oikeanakin) kätenä toiminut Haapaniemi ei aikeista tietoisena ollutkaan sillä kertaa suostunut kirjoittamaan Jokerien perustajalle puhetta valmiiksi.

Aimo joutui improvisoimaan, ja se oli sillä kertaa jääkiekkoseura Jokerien pelastus. Toiminta sai jatkua, ja toiminnanjohtajaksi jossakin vaiheessa ylennetty Haapaniemi sai hattuunsa sulan, jonka arvoa on vaikea edes jälkeenpäin arvioida. Valitettavasti Haapaniemi kuutisen vuotta myöhemmin riitaantui Aimo Mäkisen kanssa niin pahoin, että löi hanskat tiskiin. Vuoden totaalisen kiekkopaussin jälkeen hän putkahti esiin HIFK:n organisaatiossa, missä on valmentanut muun muassa sen liigajoukkueen aina SM-hopealle asti.
Keväällä 1972 oli vahvasti vireillä helsinkiläinen seurafuusio. Helsingin Sanomissa julistettiin nimikilpailukin. "Mikä nimeksi, kun Jokerit, HJK ja Karhu-Kissat yhdistyvät?" Jokerit kuitenkin jatkoi itsenäisesti. HJK ja Karhu- Kissat jäivät keskenään solmimaan myöhemmin epäonnistuneiksi osoittautuneita yhteistyösopimuksiaan.
Aimo Mäkisen uudelleen innostuttua jatkui jokerijoukkueen vahvistaminen kautta 1972-73 silmällä pitäen. Lauri Mononen palasi Karhu-Kissoista ja puolustaja Seppo Suoraniemi tuli HJK:sta. Varsinaisen kaappauksen Aimo kuitenkin suoritti saadessaan maalin suulle Jorma Valtosen Porin Ässistä. "Valtsu" oli silloin maamme ehdoton ykköskassari, ja pitkälti hänen panoksensa myötä Jokerit juhli keväällä 1973 ensimmäistä Suomen mestaruuttaan. Mutta oli sitä mestariainesta kenttäpelaajissakin. Puolustuksessa tosin Ilpo Koskela urakoi ajoittain kahden miehen edestä ja huilasi lähinnä pelikatkot, kun Öystilän ja Suoraniemen lisäksi ei tiukkoihin peleihin löytynyt mitat täyttävää neljättä puolustajaa. Ketjujen vahvuutta kuvaa se, että virtuoosimainen luistelija ja kiekonkäsittelijä Lauri Mononen oli lähes koko kauden kolmosketjun laitamiehenä. Leppä-Sutinen- Arvaja ja Hiiros-Turunen-Kyntölä olivat vakiokolmikot, joita ei ollut syytä rikkoa kuin ylivoimapelissä.
Ylivoimapelin ykköspyssy Turunen voittikin SM-sarjan pistekuninkuuden, Timo Sutinen oli kakkonen.
Vähäinen peliaika katkeroitti Lauri Monosen mieltä kauden aikana siinä määrin, että Jokerit ykköseksi luotsannut otteluvalmentaja Matti Lampainen joutui mestaruusjuhlissa "Laten" hyökkäyksen kohteeksi.



Alamäki alkaa

Lauri Mononen jätti mestaruuskauden jälkeen Jokerit, samoin teki Jouko Öystilä. Tilalle saatiin HJK:n raunioilta Matti "Mölli" Keinonen, Keijo Puhakka, Seppo Laakkio sekä Timo Saari, josta tulikin Jokerien vakiokalustoa pitkäksi aikaa. Tapparasta tuli Ilpo Kuisma, joka istui ensin täyden karanteenin, mutta oli sitten kolmella seuraavalla jokerikaudellaan joukkueen kantavia voimia.
Valmennuspuolella tapahtui lopulta tilapäiseksi muodostunut vaihdos. Matti Lampainen kyllästyi Lahden ja Helsingin välillä reissaamiseen. Harjoitukset edellisellä kaudella hoidellut Jorma Borgström jatkoi kakkosvalmentajana. Ykköseksi tuli Koho-mailatehtaan johtaja Rauli Virtanen Forssasta. Mutta vaikka Jokerit oli syksyllä 1973 ensimmäisen sarjaneljänneksen jälkeen neljäntenä vain yhden tappion kärsineenä, tuli Lampainen takaisin Jokerien valmentajaksi. Virtasen vaalima pelityyli ei saanut riittävää vastakaikua pelaajistossa. Taitokiekkoilijat eivät halunneet lähteä aggressiivisen kanadalaistyylisen kiekkoilun tielle.
Lampainenkaan ei onnistunut enää luotsaamaan Jokereita mitaleille. Neljäs sija oli "mestaruuskrapulakauden" lopputulos. HIFK voitti kolmannen Suomen mestaruutensa. Pistepörssissä Jokerit oli kuitenkin keulilla. Sutinen oli ykkönen kuten sitä seuraavallakin kaudella. Turunen sijoittui kolmanneksi.
Kesän 1974 aikana Jokerit menetti tukipilareistaan maalivahti Valtosen, puolustaja Seppo Suoraniemen sekä hyökkääjä Pertti Arvajan. Paikkaajiksi tuli muutama raakile, joista Jokereille oli myöhemmin paljonkin iloa. Kapasen veljekset Hannu ja Jari siirtyivät pääsarjasta pudonneesta HJK/ Karhu-Kissoista, kuten myös maalivahdit Kyösti Majava ja nuori lupaus Hannu Kamppuri. Oman juniorityön tuloksia pääsivät edustusjoukkueessa esittelemään Ari Mäkinen sekä Ismo Syvähuoko. Samaa ikäluokkaa edusti myös Pieksämäeltä pääkaupunkiin muuttanut Risto Kerminen. Valmentajaksi tuli kova nimi Neuvostoliitosta, Boris Majorov. Hän ei vielä alkukaudesta saanut Jokereita toimimaan, ja ensimmäisen neljänneksen jälkeen sijoitus oli viimeinen. Kevättä kohden tilanne koheni. Pronssi liukui sivu suun vasta viimeisen sarjakierroksen tappiopelin myötä. Viimeinen mestaruussarjakausi ennen SM-liigan käynnistymistä tuotti Jokereille toisen peräkkäisen neljännen tilan.

SM-sarjasta liigaksi

Ensimmäiseen liigakauteen lähdettäessä Jokerit menetti kaksi kivijalkaansa, Ilpo Koskelan Lahden Reippaaseen ja Timo Sutisen Forssan Palloseuraan. Lisäksi Timo Kyntölä lopetti kiekkoilun. SM-liigan myötä alkoi Jokerien jyrkkä alamäki. Juniorien Kanada-sarja tosin tuotti nopeasti tuloksia. D-juniorit voittivat Suomen mestaruuden jo keväällä 1973, ja muun muassa kaudella 1975-76 mestareiksi pelasivat itsensä sekä B-, C- että E-pojat. Omat kasvatit eivät kuitenkaan ehtineet kasvaa liigapelaajiksi syöksykierrettä katkaisemaan. Edustusjoukkueen sijoitukset SM-liigassa huononivat kausi kaudelta: 1975-76 kuudes, 1976-77 seitsemäs ja 1977-78 viimeinen eli kymmenes. Keväällä 1978 Jokerit säilytti kuitenkin liigapaikkansa karsintojen kautta. Kauden merkittävin asia oli, että Kanada-sarjan kasvatti Jari Kurri pelasi tuolloin ensimmäiset pelinsä Jokerien edustusjoukkueessa ja ratkaisi vuodenvaihteessa Suomelle 18-vuotiaiden Euroopan mestaruuden.
Vuotta myöhemmin Jokerit vältti nipin napin karsinnat kahdeksannella sijallaan, mutta kolmena seuraavana keväänä Jokerit oli taas vakiokarsija. Onneksi divarin kärkijoukkueet olivat joka kerta liian heppoisia Jokerien puntarissa. Heikko kilpailullinen asema johti siihen, että liigakypsiksi kehittyneet omat kasvatit kupattiin nopeasti muihin seuroihin. HIFK suoritti ensimmäisen jokerikasvatin kaappauksensa keväällä 1979, jolloin Rainer Risku siirtyi tulevan kauden mestarin riveihin.
Vielä kohutumpia siirtoja oli tulossa pari vuotta myöhemmin, kun Tony Arima ja Anssi Melametsä vaihtoivat tähtipaitoihin. Ennen kautta 1979-80 Jokerit menetti myös monivuotisen ykkösmaalivahtinsa Hannu Kamppurin rapakon taakse, ja vuotta myöhemmin sinne siirtyi myös Jari Kurri. Kamppurin paikkaajan Aimo Mäkinen löysi Tampereelta. KooVee:stä siirtynyt Rauli Sohlman olikin 1980-luvun tärkeimpiä jokeripelaajia. 1970- ja 80-lukujen taitteessa ei Jokerien kohdalla voinut puhua pysyvyydestä. Pelaajia tuli ja meni. Muutaman konkarin ympärille koottiin aina joukkue nuorista voimista. Valmennuspuolellakin oli useampi yrittäjä. Kukaan heistä ei onnistunut hitsaamaan sekalaisesta sopasta menestyvää joukkuetta.

Matti Hannula




JOKERI HISTORIAA 80-LUKU



Hopeinen sensaatio

Kaudella 1982-83 tuli vihdoin hetkellinen kirkkaampi vaihe. Valmentajaksi saapunut Reijo Ruotsalaisen Reino-isä teki onnistuneiden hankintojen myötä Jokereista talven sensaation. Venäläispakki Nikolai Makarov oli joukkueen primus motor, ja ketjuihin toivat uutta verta nuori ja lupaava Pekka "Rono" Järvelä, Kuopiosta "Pappa" Ruotsalaisen mukana tullut Hannu Oksanen ja Tapparasta siirtynyt, mutta Jokerien junioreissa jo pikkupoikana pelannut Jari Lindgren. Puolustukseen tulivat Makarovin lisäksi uusina niminä Pekka Strander Raumalta ja Hannu Jalonen Oulusta.
Syksyn ensimmäiset pelit eivät vielä olleet kovinkaan loistokkaita, mutta pikku hiljaa sensaatio alkoi kypsyä. Jokerit voitti runkosarjan viiden pisteen erolla kakkoseksi sijoittuneeseen ennakkosuosikki HIFK:hon. Kaksi parasta pääsivät suoraan semifinaaleihin, missä molemmat helsinkiläiset kukistivat tamperelaiset vastustajansa, Tapparan ja Ilveksen. Näin toteutui vuosisadan finaali.
Vuosisadan finaali se oli siitäkin huolimatta, että Jokerit jäi lopulta hopealle johdettuaan jo otteluvoitoin 2-0. Viimeistä viidettä peliäkin se johti toisessa erässä 2-0. HIFK venyi kuitenkin 3-2 -voittoon niin ratkaisupelissä kuin koko ottelusarjassakin. Mutta Jokerien monen vuoden mudassa tarpomisen jälkeen hopeakin oli silloin enemmän voitettu kuin hävitty mitali. Karsijakandidaatin nousu mestaruuskahinoihin oli enemmän kuin oli lupa odottaa.



Takaisin pohjalle

Vierailu eliitissä jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Upea kausi 1982-83 oli ollut suuren pelaajaringin ja odottamattoman menestyksen myötä seuralle taloudellisesti raskas. Hopeakauden runkopelaajista tosin vain Pekka Järvelä siirtyi muualle. Häntä paikkaamaan hankittiin Pekka Uusi-Hakimo Ässistä. Reino Ruotsalaisen valmennusnäytöt vievät hänet myös olympiajoukkueen valmentajaksi. Se saattoi olla ratkaisevin asia Jokerien nopeassa paluussa takaisin tyviryhmään. Kari Kinnusen tilalle tullut uusi kakkosvalmentaja Jussi Masala joutui liian kovan urakan eteen, ja joukkueen iskukykyä heikensivät monien avainpelaajien loukkaantumiset. Seitsemäs sija ei avannut ovea kuuden parhaan pudotuspeleihin.
Jokerit oli palannut arkeen. Kaudella 1984-85 vajoaminen jatkui. Pudotuspeleihin pääsi silloin vain neljä parasta. Jokerit oli kaukana niistä, kahdeksas. Karsinnoilta pelasti vasta runkosarjan viimeinen peli. Jokerit voitti SaiPan ja sysäsi lappeenrantalaiset karsimaan. 1980-luvun alussa Jokerien taloudellisen vastuun ottanut Tapani Korpelan johdolla ottanut Jokeriklubin Tuki ry. ajautui yhä syvempiin taloudellisiin vaikeuksiin. Jokerien rahaongelmat olivat jatkuvasti lehtien palstoilla. Toukokuussa ja elokuussa 1985 Uudenmaan lääninverovirasto haki Jokeriklubin Tukea konkurssiin. Lopulta SM-liiga Kalervo Kummolan toimenpiteiden myötä pelasti Jokerien tarun loppumisen. Narri sai vielä nauraa.
Uskottavuus oli kuitenkin kärsinyt. Jokerit oli pelaajamarkkinoilla jatkuva häviäjä. Runkopelaajista vain maalivahti Rauli Sohlman ja hyökkääjä Jari Lindroos pysyivät uskollisina. Tosin Lindroos oli yhdessä vaiheessa viittä vaille Västra Frölundan mies, ja Sohlman oli pitkään poissa jouluna 1984 iskeneen aivokalvon tulehduksen takia. Suoran putoajan paikan välttämisestä käytiin kaudella 1985-86 katkera kamppailu kahden joukkueen kesken. Jokerit ja SaiPa olivat jo ennakkoveikkauksissa jumboina. Ne myös lopulta jakoivat kaksi viimeisintä sijaa. Kohtalonotteluksi muodostui tammikuun keskinäinen runkosarjapeli Helsingissä. Siinä Jokerit otti 3-2 -jatkoaikavoiton lähinnä tehokaksikon Kari Laitinen - Jari Lindroos ansiosta. Runkosarjan päätyttyä SaiPa putosi suoraan I divisioonaan. Jokerit joutui taistelemaan sarjapaikasta karsintasarjassa.
Siitä tulikin vaikea rupeama. Viimeisessä pelissä kotona KooKoo:ta vastaan tarvittiin voitto, jotta Jokerit pääsisi edes uusintaotteluun säilyäkseen. Kaksikko Lindroos-Laitinen toimi taas pelastajana. "Linkki" teki voittomaalin kuusi ja puoli minuuttia ennen loppua, syötti Laitiselle yhden ja ehti vielä kerran itsekin palaselle. Näin TuTo ja Jokerit päätyivät karsintasarjan kärjessä tasapisteisiin. Vain yhdelle oli paikka liigassa. Jokerit voitti Kupittaalla pelatun uusintaottelun 4-1. Viimeisen niitin turkulaisten tyhjään maaliin sutaisi SM-liigan nykyinen yhteyspäällikkö Jarmo Koskinen. Jokerit oli taas kerran pelastanut nahkansa.



Divariin

Seuraavalla kaudella se ei kuitenkaan enää onnistunut. Keväällä 1987 runkosarjan päätyttyä Jokerit löytyi historiansa toisen ja toistaiseksi viimeisen kerran sarjataulukon viimeiseltä sijalta. Ensimmäisen kerran niin oli käynyt 1978. Silloin Jokerit pelasti karsintasarja. Kauden 1986-87 sarjasysteemin mukaan liigan viimeinen putosi suoraan divariin. Se oli Jokerit. Edessä oli vauhdinottovaihe sarjaporrasta alempaa.
Divarikausi 1987-88 oli urheilullisesti Jokerien historian heikoin. Lähes kaikki liigatasoiset pelaajat oli putoamisen myötä menetetty, eivätkä valmentajina toimineet Henry Leppä ja uudelleen pestin vastaanottanut Kari Kinnunen onnistuneet iskostamaan joukkueeseen edes voittamisen nälkää. Liigaa oltiin laajentamassa 12-joukkueiseksi. Sen vuoksi I divisioonasta nousi kaksi joukkuetta suoraan ja vielä kolmaskin pääsi karsimaan. Jokerit oli vasta seitsemäs. Se jäi kolmannestakin sijasta peräti 12 pistettä. Tällä pelillisesti onnettomalla divarikaudella tapahtui kuitenkin kaksi Jokerien tulevien vuosien kannalta varsin merkittävää seikkaa. Ensimmäinen oli se, että suuri joukko Jokereille uskollisia kannattajia löysi toisensa "murheen laaksossa". Silloin oikeastaansyntyi se Jokerifaniliike, joka 1990-luvulla kohosi mahtavaan kukoistukseensa. Toinen tuon kauden suuri asia oli Jokerien A-juniorien voittama SM-kulta. Mestarijoukkueessa pelasivat monet tulevaisuuden liigatähdet: muun muassa Teemu Selänne, Keijo Säilynoja, Mika Strömberg, Waltteri Immonen, Ari Sulander ja Markus Ketterer. Joukkuetta valmensi Leo Äikäs, joka sittemmin teki pitkän päivätyön Jokerien menestyvän liigajoukkueen kakkosvalmentajana.
Itse asiassa Äikäs houkuteltiin divariin jääneen edustusjoukkueen kakkosluotsiksi oitis A-junnujen kultajuhlien jälkeen. Hänellä oli myös ratkaiseva rooli lupaavien nuorten pelaajien pitämisessä Jokereissa.
Korpelan Jokeriklubin Tuki myi edustusjoukkueen uudelle taustaorganisaatiolle, Jokeri-Hockey Oy:lle, jonka voimahahmoina häärivät muun muassa Kalervo Kummola, Martti Larva, Kimmo Leinonen ja Jyrki Otila. Valmentajaksi hommattiin Oulusta Kari Mäkinen ja pelaajistoon saatiin omien kultajunnujen lisäksi HIFK:sta palanneet Tony Arima ja Anssi Melametsä, samasta seurasta "ylijäänyt" Arto Taipola, HIFK:n junnuissa aikoinaan pelannut Pekka Karasjoki sekä TPS:stä Wahlstenin kiekkoperheen kuopus Sami. Kaikki näytti taas valoisammalta. Toiseen divarikauteen Jokerit sai lähteä yhtenä ennakkosuosikkina.

Kärpät teki tilaa

Vain Joensuun Kiekkopojat oli Jokereita parempi divisioonajoukkue kaudella 1988-89. Neljän pisteen erolla susirajan pojat jättivät stadilaiset kakkoseksi. Molemmat pääsivät kuitenkin ottelemaan liigan häntäpäätä vastaan noususta. JoKP kohtasi ässät ja Jokerit Oulun Kärpät. Kolme voittoa tarvittiin liigapaikkaan, ja molemmissa ottelupareissa tarvittiin kaikki viisi ottelua. Hieman yllättäen sekä porilaiset että oululaiset suistettiin alemmalle sarjatasolle. Jokerit voitti ratkaisevan viidennen pelin Oulussa 5-2. Paluu liigaan oli tosiasia.
Kevääseen 1989 päättivät pitkän pelaajauransa muun muassa maalivahti Rauli Sohlman ja puolustaja Jarmo Koskinen. Sohlman ei ollut ratkaisevan divarikauden alussakaan enää terävimmillään, ja jokerijohto hankki kesken kauden maalin suulle rapakon takaa Cleon Daskalakiksen, jonka torjunnat olivat lopulta ratkaisevassa osassa kevätkauden menestyksessä. Jenkkiveskarin ura Suomessa jäi kuitenkin puolen vuoden mittaiseksi.
Liigaan palannut Jokerit sai ykkösvahdikseen Jarmo Urosen HIFK:sta. Huomattavia muita vahvistuksia ei Kärpistä siirtynyttä Heikki Riihijärveä ja KalPa:sta tullutta kanadalaista Wayne Thompsonia lukuun ottamatta jokeripakkaan syksyksi ilmestynyt.
Ensimmäinen liigakausi kahden vuoden paussin jälkeen oli tahmeaa, ja huono onnikin kulki matkassa. Teemu Selänteen pelit päättyivät jo 11. ottelussa, kun superlupauksen sääri- ja pohjeluu katkesivat ottelussa JyP HT:tä vastaan. Jali Wahlsten tuli kesken kauden vahvistamaan Jokereita. Karsintavaaran kummitellessa hän oli Melametsän ja Thompsonin ohella Sami-veljensä kanssa elintärkeä pelaaja. Nuoremmat jokerit eivät olleet varsinkaan johtotähtensä loukkaannuttua vielä kypsiä menestymään liigatasolla. Jokerit sijoittui lopulta kymmenenneksi. Se riitti niukin naukin sarjasopimuksen uusimiseen ilman piinaavia karsintapelejä.

Matti Hannula




JOKERI HISTORIAA 90-LUKU

Hjallis mukaan kuvioihin

Vuonna 1990 valtapeli Jokerien taustavoimien keskuudessa oli voimakasta. Erilaiset henkilöryhmittymät taistelivat omien ideologioidensa puolesta. Tavallaan noiden taistelujen seurausta oli Jokeri- Hockeyn toimintaa kyseisenä vuonna kohdannut onnenpotku nimeltä Harry Harkimo. Yksinpurjehduksillaan markkinointimiehen mainetta niittänyt Hjallis sijoitti Kalervo Kummolan kehotuksesta rahojaan jääkiekkoon. Monien vaiheiden jälkeen hän suunnilleen vuotta myöhemmin sai yksinvallan yhtiössä hankittuaan nimiinsä sen osake-enemmistön.
Jokerit divarista liigaan nostanut valmentaja Kari Mäkinen oli vuoden 1990 alussa saanut yllättävän ja jälkikäteen ajatellen aika käsittämättömänkin oheispestin. Hänet oli määrätty Jokeri-Hockey Oy:n toimitusjohtajaksi. Melko pian sen jälkeen Mäkisen valmentajan palli alkoi horjua. Hallituksesta löytyi kuitenkin siinä määrin tukea, että Jokerit aloitti vielä seuraavankin kauden Mäkisen ohjauksessa. Kun kolmannes runkosarjasta oli pelattu, oli Jokerien tilanne ajautunut katastrofaaliseksi. Se oli jumbotilalla, peli ei kulkenut pätkääkään, eikä kannattajiltakaan irronnut enää kuin ivahuutoja. Marraskuussa Kari Mäkinen erotettiin valmentajan tehtävistä.
Samoihin aikoihin tiedettiin, että Jokereita jo 1970-luvun puolivälissä valmentanut Boris Majorov on Raumalla tunnustelemassa Lukon valmentajatilannetta. Erkka Westerlundin tuolloin luotsaama joukkue oli niin ikään vajonnut tyveen. Raumalla Majorovia ei kuitenkaan tarvittu, ja Jokerien konkarifani Jorma Luotonen alkoi "hallituksen avuksi" selvittää Boriksen liikkeitä. Niinpä Kimmo Leinonen sai Majoroviin puhelinyhteyden, ja Harkimo ja Otila nappasivat miehen kiinni Helsingin rautatieasemalta juuri ennen Moskovan junan lähtöä. Marraskuun 15. päivä Majorov palasi Suomeen ja ryhtyi Jokerien valmentajaksi.
Joukkue oli kaudella 1990-91 vahvistunut muutamalla nimimiehellä sekä parilla tulevaisuuden lupauksella. Hyökkäykseen olivat tulleet paluumuuttaja Pekka Järvelä Ruotsista, Timo Norppa Jyväskylästä ja Antti Törmänen Espoosta sekä puolustukseen Kari Suoraniemi Ruotsista. Kevään 1990 MM-kisoista oli lisäksi napattu kaksi tsekkipakkia, Mojmir Bozik ja Frantisek Prochazka. Näistä Suoraniemi ja Prochazka olivat pettymyksiä. Prochazkaa peluutettiin välillä hyökkääjänäkin, mutta homma ei kerta kaikkiaan toiminut millään pelipaikalla. "Rono" Järvelän come back -kausi meni osittain penkin alle loukkaantumisen vuoksi.

Boris käänsi kurssin

Majorovin valmennuksessa Jokerienkurssi kääntyi välittömästi myötäiseen. Heti ensimmäinen peli tuotti pisteen sarjajohtaja JyP HT:ltä. Loppukausi sisälsi jopa voittoputkia. Putoamispeikko ei kauaa kummitellut.
Lopputuloksena oli yhdeksäs sija, mutta sekin tuntui marraskuisesta näkövinkkelistä melkein mestaruudelta. Teemu Selänne oli liigan pistepörssin seitsemäs. Se oli hänen lopullinen läpimurtokautensa eliittiin. Vuoden takainen paha loukkaantuminen oli voitettu kanta. Maaliskuussa 1991 Hjallis Harkimo hankki itselleen yksinvallan Jokeri-Hockey Oy:ssä. Siitä alkoivat uudet tuulet puhaltaa. Markkinointiin panostettiin ja pelaajahankintoja suoritettiin harkitun onnistuneesti. Teemun suostuttelu jäämään Jokereihin vielä vuodeksi oli eräs Hjalliksen ensimmäisistä uroteoista. Markus Ketterer tuli Turusta takaisin kasvattajaseuraansa, ja Lappeenrannassa paljon pisteitä SM-liigan debyyttikaudellaan tehtaillut tsekki Otakar Janecky oli niin ikään Hjalliksen kultainen kaappaus. Keväällä 1992 Jokerit voitti historian toisen Suomen mestaruutensa.
Ensimmäisestä oli kulunut 19 vuotta. 1990-luvun riemukulku oli käynnistynyt. Teemu Selänne lähti tuoreena Suomen mestarina syksyllä 1992 rapakon taakse Stanley Cup -jahtiin, joka vasta tänä vuonna (2007) tuotti tuloksen. Jokerit jatkoi Teemun lähdöstä huolimatta kultakannassa, joskin se keväällä 1993 hieman yllättäen hävisi Porin Ässille puolivälierissä. Jokerit oli sijoittunut runkosarjassa kakkoseksi, mutta Boris Majorovin aika Jokerien vastuuvalmentajana oli pudotuspelikatastrofin myötä ohi. Majorovin tilalle tuli Alpo Suhonen, jonka pesti kuitenkin päättyi jo marraskuun lopussa samana vuonna. Suhosen tilalle Harkimo pestasi Hannu Aravirran, jonka luotsaamana Jokerit saavutti kolmena seuraavana keväänä kaksi mestaruutta (1994 ja 1996) ja yhden hopean (1995). Aravirran siirryttyä kevään 1996 kultajuhlien jälkeen Curt Lindströmin seuraajaksi Suomen maajoukkueen päävalmentajaksi astui "Aran" jättämiin jokerisaappaisiin ruotsalainen Curt Lundmark.
Hänen johdollaan Jokerit toistaiseksi ainoan kerran historiassaan puolusti mestaruuttaan uusimalla sen. Jokerien kaikkien aikojen viidenteen mestaruuteen päättyi myös seuran ja Helsingin vanhan jäähallin yhteinen menestystarina.



Uuteen taloon

Hartwall Areena valmistui Ilmalaan keväällä 1997 jääkiekon MMkisoihin. Saman vuoden syksyllä Jokerit aloitti siellä liigapelinsä. Uudet, hulppeat olosuhteet eivät kuitenkaan osoittautuneet takeeksi menestyksen jatkumiselle. Heti ensimmäinen kausi uudessa kotihallissa oli varsin takkuinen, vaikka joukkueen piti paperilla olla vankkaa mestariainesta, jota muun muassa Sveitsistä Suomeen palannut Mika Nieminenkin vielä vahvisti. Sakari Pietilän valmennusjakso SM-liigassa Jokerien peräsimessä kesti vain kuukauden päivät. Hän sai jo 21. lokakuuta 1997 potkut Jokerien kärsittyä vierastappion JYPille. Lundmark kutsuttiin Ruotsista hätiin, mutta ei asettunut homma uomiinsa edelliskevään mestarivalmentajankaan hoteissa. Maaliskuun alussa 1998 Jokerit teki saman kauden toisen valmentajavaihdoksensa, kun Hannu Kapanen korvasi Lundmarkin. Kapanen pelasti, mitä pelastettavissa oli, ja luotsasi Jokerit SM-pronssille. Kiekko-Espoo kaatui pronssiottelussa Hartwall Areenassa 8-0. Himmeät mitalit tuntuivat sitäkin himmeämmiltä, kun HIFK pääsi parin kilometrin päässä Jokerien entisellä kotiareenalla juhlimaan ensimmäistä SM-kultaansa 15 vuoteen.
Seuraavakin kausi sujui Jokereilta sekavahkoissa merkeissä. Kapanen sai sentään olla puikoissa helmikuulle asti, kunnes hänet vapautettiin tehtävistään. Kapasenkin seuraaja kutsuttiin Ruotsista, mutta hän oli suomalainen Timo Lahtinen. Jokerit sijoittui runkosarjassa kolmanneksi ja kohtasi puolivälierissä SaiPan.
Hartwall Areenassa pidettyjen taitoluistelun MM-kisojen vuoksi Jokerit luovutti suosiolla - ja osin kai ylimielisyyttäänkin - kotiedun lappeenrantalaisille. SaiPa sai pelata kotonaan sekä ensimmäisen että toisen puolivälierän. Yllättäen se voitti ne molemmat. Jokerit ei kolmannessa puolivälieräottelussa kotihallissaan saanut pakkovoiton paineita karistettua harteiltaan ja hävisi 4-5.

Summasen keinoilla kultaan

Keväällä 1999 Harkimo nappasi HIFK:sta Jokereihin valmentajakaksikon Erkka Westerlund - Raimo Summanen, joka oli luotsannut punapaidat ensin keväällä 1998 mestariksi ja vuotta myöhemmin hopealle. Kiistelty parivaljakko vei Jokerit heti ensimmäisellä kaudellaan finaaliin, missä TPS oli kuitenkin parempi otteluvoitoin 3-1. Westerlundin toisella vastuuvalmentajakaudella (2000-2001) Jokerit voitti runkosarjan, mutta kahdeksanneksi runkosarjassa sijoittunut Oulun Kärpät passitti sen puolivälieristä laulukuoroon otteluvoitoin 3-2.
Westerlund siirtyi keväällä 2001 liiton leipiin ja Summanen otti Jokerien vastuuvalmentajan tehtävät.
Kaudella 1993-94 Jokereissa pelaajanakin esiintynyt Summanen vei Jokerit uransa ensimmäisellä vastuuvalmentajakaudella SM-kultaan asti. Tappara kaatui finaaleissa otteluin 3-1. Koska Tappara oli voittanut runkosarjan ja Jokerit sijoittunut kolmanneksi, pelattiin ratkaiseva neljäs ottelu Hartwall Areenassa. Se on toistaiseksi ainoa kerta, kun Jokerit on päässyt juhlimaan kultaa kotihallissaan, eikä se ole kevään 1997 jälkeen toista kertaa päässyt tekemään sitä muuallakaan.
Summanen vastuu valmensi Jokereita myös kauden 2002-03. Joukkueen runkosarjasijoitus oli toinen, puolivälierissä HIFK lensi laulukuoroon komeasti suoraan neljässä ottelussa, mutta välierissä tuttu kiusankappale Oulun Kärpät oli vahvempi voitoin 3-2. Pronssiottelu ei Jokereita sillä kertaa motivoinut, ja HPK vei himmeimmät mitalit.
Keväällä 2003 Summanen otti vastaan A-maajoukkueen päävalmentajan tehtävät ja TPS:n kuuteen mestaruuteen valmentanut Hannu Jortikka tahtipuikon Hartwall Areenassa. Midaksen kosketus ei kuitenkaan Helsingissä tehonnut samaan malliin kuin Aurajoen rannoilla. Jokerit joutui ensimmäisellä Jortikan-kaudellaan hakemaan pudotuspelipaikkaa ns. säälipleijareista. JYPin kustannuksella se onnistui, mutta puolivälierissä Kärpät oli taas etenemisen esteenä: oululaiset välieriin voitoin 4-2.

Pohjanoteerauksen jälkeen hopealle

Jortikan toinen jokerikausi sujui paremmissa merkeissä. Sekä runkosarjaykkönen Kärpät että -kakkonen Jokerit etenivät vakuuttavasti loppuotteluihin asti. Niissä Kärpät voitti kaksi ensimmäistä koitosta. Kolmannessa pelissä Oulussa Jokerit onnistui 2-1 -voitollaan venyttämään ratkaisun Hartwall Areenaan, missä Kärpät pääsi kuitenkin juhlimaan mestaruutta 2-0 -voittonsa myötä. Jortikka oli jo alkuvuodesta 2005 ilmoittanut lopettavansa kauden jälkeen Jokerien valmentajana. Vastuuvalmentajan tehtävät otti oman aktiiviuransa lopettamisesta asti, vuodesta 1999, Jokerien valmennustiimissä mukana ollut ikijokeri Waltteri Immonen, joka oli pelaajana ollut voittamassa Jokereille neljää Suomen mestaruutta. Edellisellä kaudella 14 nollapeliä torjunut Tim Thomas lipesi riveistä rapakon taakse juuri ennen liigakauden 2005-2006 alkua. Mikään muukaan palanen ei tuntunut "Waden" palapelissä valitettavasti loksahtavan paikalleen. Jokerit vapautti sekä vastuuvalmentaja Immosen että apuvalmentaja Jouko Lukkarilan tehtävistään marraskuun maaottelutauolla. Apuun hälytettiin Leijonat keväällä 1995 maailmanmestariksi valmentanut Curt Lindström. Toimitusjohtaja Matti Virmanen otti yllättäen kakkosvalmentajan paikan. Myöhemmin talvella Jokerien vaihtoaitiossa nähtiin myös Vesa Surenkin.
Mutta mikään ei auttanut. Kauden 2005-06 saldo oli seuran historian huonoin liigasijoitus, yhdestoista, jolla ei ollut asiaa edes säälipleijareihin.
Harkimo käänsi - tai oli itse asiassa jo kauden aikana kääntänyt taas katseensa naapurileiriin ja pestasi Jokerien valmentajaksi HIFK:sta Doug Sheddenin. Hänen johdollaan ja Waltteri Immonen apunaan kurssi kääntyi oitis jyrkästi ylöspäin. Viime keväänä (2007) Jokerit ja Kärpät kohtasivat taas SM-finaalissa. Runkosarjavoittaja Kärpät ei hävinnyt pudotuspeleissä yhtään ottelua; runkosarjakakkonen Jokeritkin joutui antautumaan otteluin 3-0.

Matti Hannula