5.5.2004 Junnujen Kauden 03-04 päätöstilaisuus

Jokerijunnujen perinteinen kauden päätöstilaisuudessa oli taas runsaasti väkeä paikalla. Vaikka kaikille ei istumapaikkaa ollut, se ei menoa haitannut. Areenan monitoimitila oli taas ääriään myöten täynnä. Niin kuin tapana on ollut jo vuosien ajan.

Petteri Immonen
Menestystä oli taas tullut entisten vuosien tapaan, vaikka liigajoukkue ei mestaruuteen yltänytkään niin junnut sen sijaan oli tuonut menestystä seuralle.

Avauspuheessaan Puheenjohtaja Petteri Immonen luonnehti mennyttä kautta seuraavasti. A-junnut taisteli nuorten SM sarjassa kunniakkaasti finaalipaikasta Tapparan kanssa, joka sittemmin nousi mestariksi asti. Välierissä tarvittiin viisi peliä, joista kaksi meni jatkoajalle. B-junnut olivat taas taistelleet erinomaisesti saavuttaen SM -pronssia, voittamalla jatkoajalla K-Reippaan. C-junnut menestyivät SM runkosarjassa hyvin häviämättä otteluakaan, mutta sitten puhti loppui puolivälierissä.

Hjallis Harkimo
Puheessaan Hjallis totesi junnujen menestyksen olleen taas osoitus siitä pitkäjänteisestä ja laadukkaasta työstä, johon koko porukka saa olla tyytyväinen, olihan myös muut joukkueet päässeet play-off otteluihin mm.alueen D-89 junnujen aluemestaruus ja C-90 aluemestaruus ja D-91 junnujen historiallinen aluemestaruus ja samalla joukkueella myös hopea . Tämä suuntaus antaa uskoa tulevaisuuteen, että jatkossakin pärjätään omillamme.

Hjallis myös muistutti siitä, että ainoa aito Jokerifiilis syntyy omien junnujen, vanhempien ja seurassa pitkään toimineiden toimihenkilöiden työstä ja sitoutumisesta 100% seuran toimintaan.
Hjalliksen mukaan omille junnuille liigassa annettua vastuuta, jotka he myös ansiokkaasti kantoivat, ei kaikki liigassa menneellä kaudella olleet pelaajat eivät sitä vastoin kantaneet. Hän totesi myös, että aitoa Jokeri fiilistä on vaikea hakea muualta kuin omista joukoista ja siihen on myös tulevalle kaudelle panostettu.

Hjallis ojensi vuoden Jokerijuniori palkinnon Tomi Pallassalolle samalla todeten, että tämän pakinnon saajalla on yleensä ollut menestystä jatkossakin. Palkinnon kyljessä olevaa nimilistaa lukiessa voi todeta tämän pitävän paikkansa mm. Juha Lind, Antti-Jussi Niemi, Eero Somervuori, Ossi Väänänen, Sean Bergenheim, Kari Lehtonen ja lukuisat muut tunnetut nimet.

Vuoden Jokerijuniori Tomi Pallassalo

Lopuksi hän ojensi Leo Äikäs palkinnon Jokerien kauden valmentajalle Kim Borgströmille, joka valmensi D91-junnut aluemestaruuteen ja aluehopeaan.

Kauden valmentaja Kim Borgström

Kaikki junnut saivat kaulaansa kultaisen Jokerimitalin seuran puheenjohtajan Petteri Immosen ja Junioripäällikön Matti Virmasen, sekä liigapelaajien Sami Lepistön, Pasi Häkkisen, ja Valtteri Filppulan avustuksella joukkueittain ja samalla palkittiin joukkueiden tsempparit. Perinteen mukaan B-joukkueen pelaajat sai SM-pronssistaan hienot rannekellot.

Valtteri Filppula, Sami Lepistö ja Pasi Häkkinen


Tsempparit joukkueittain:

C-89 Olavi vauhkonen ja Joel Kättö
D-90 Tino Suomela ja Aksu Piispa
D-91 Nico Manelius ja Tommi Kivistö
E-92 Sylvester Raikamo ja Mikael Savolainen
E-93 Patrik Parkkonen ja Niko Väätäinen
F-94 Tom Aarvala ja Tatu Tuominen
F-95 Teppo Laine ja Teemu Turunen
G-96 Leo Kauvosaari ja Mikael Ignatius
G-97 Henrik Borgström ja Walter Kousa

Tsempparit

Tapani Lehikoinen
Seuran kauden tekijä ja seuratoimihenkilö on Tapani Lehikoinen :n C-89 joukkueenjohtaja.

Alueen vuoden Fair-play valmentaja Jokereissa on E-92 joukkueen valmentaja Mikko Mild.

Palkintojen jaon jälkeen päästiin nauttimaan virvokkeista ja virittäytymään alkavan kesän viettoon.

Junnusivujen sisällöntuottajat "Jukkis" ja "Japi" kaivavat taas onkivehkeet esiin ja kirmaavat kesälaitumille. Syksyllä palataan junnuasioihin uuden kauden puitteissa.

Hyvää kesää kaikille.