Jokerit A - Kärpät A 3-1 (1-0,1-1,1-0)

24.1.2004 A-junnut voittoon Kärpistä

A-junnut on aloittanut ailahtelevasti kevätkauden, josta 4 pelistä 2 voittoa ja 2 tappiota. Syynä osittain voidaan pitää sitä, että joukkue oli melko levällään joulutauon aikana, kun miehiä nuorten MM-kisoissa ja liigajoukkueen mukana. Näin täysipäinen harjoittelu joukkueena ja pelaaminen tauon aikana oli minimaalista.
Joukkue taistelee kotietupaikasta puolivälieriin, johon on hyvät mahdollisuudet, kunhan ei isompia notkahduksia tapahdu. Pirkkolan kaukaloon vieraaksi saapui Kärppälauma Oulusta. Jukka Kallio onnistui ensimmäisessä erässä viemään kotijoukkueen 1-0 johtoon Dan Marklundin ja Lasse Korhosen syötöistä. Kärpät hallitsi lievästi avauserää.
Toinen erä myös tarkkaa peliä. Hyvin MM-kisat pelanneet Tommi Oksa onnistui kasvattamaan johtoa 2-0 Kevin Kanteen syötöstä. Myös Kärppälauma sai kuparisen rikki, joten tasaista vääntöä oli toinen erä, tosin Jokerien lievää hallintaa.
Kolmannessa erässä Oksa onnistui toistamiseen ylivoimatilanteessa Korhosen ja Mikko Kaltevan avustuksella ja se oli siinä. Tärkeät pisteet taulukkoon ja TPS on saavutettavissa, joka voitti Kalpan ja on 4 pistettä edellä. Sunnuntaina Pirkkolassa vastassa on TPS, josta voitolla rakoa voi kaventaa, Jokerit yhden ottelun vähemmän pelanneena.
Veikkauksen 1X2 mitalit pokkasivat ansaitusti Tommi Oksa ja Lasse Korhonen.

Lasse Korhonen
Tommi Oksa














report
Jarmo Laine

1. erä 
 
 Maalit  
   
13.54 Jukka Kallio 1-0 (Dan Marklund,Lasse Korhonen) YV   
   
 Rangaistukset  
   
06.36  Jokerit A Niko Vainio Koukkaaminen 2 min  
   
12.38  Kärpät A Ville Vimpari Kampitus 2 min  
   
    
 
2. erä 
 
 Maalit  
   
30.21 Tommi Oksa 2-0 (Kevin Kantee)    
   
38.03 Tommi Paakkolanvaara 2-1 (Jyri Junnila,Olli Hietajärvi)    
   
   
    
 
3. erä 
 
 Maalit  
   
49.09 Tommi Oksa 3-1 (Mikko Kalteva,Lasse Korhonen) YV   
   
 Rangaistukset  
   
43.39  Jokerit A Sami Tervonen Mailasta kiinnipitäminen 2 min  
   
47.38  Kärpät A Aki Parkkinen Korkea maila 2 min  
   
55.12  Jokerit A Dan Marklund Kampitus 2 min  
   
58.39  Jokerit A Roni Andersson Poikittainen maila 2 min  
   
    
 
Yhteenveto 
 
 Maalivahdit  
   
 Jokerit A  Joonas Hallikainen 9+5+0=14  
 
   
 Kärpät A  Petri Koivisto 5+9+0=14  
 
 
 Rangaistusyhteenveto  
   
 Jokerit A 4 kpl 8 min  
   

 Kärpät A 2 kpl 4 min  
   
 Tuomarit  
   
 Aki Pursiainen, Päätuomari  
   
 Timo Pessi, Linjatuomari  
   
 Juha Taskinen, Linjatuomari  
   
 Yleisö  
   
 132 kpl  
 
 Aikalisät  
   
 Jokerit A   
   
 Kärpät A   
 
Palkitut   Ottelussa palkitut  
   
 Veikkauksen 1X2-mitali  
   
   17 Tommi Oksa    
   
   7 Lasse Korhonen    
   
   50 Juhamatti Aaltonen   

Kokoonpano

33 Nestori Kaksonen Maalivahti 
   
35 Joonas Hallikainen Maalivahti 
   
12 Aleksi Rantalainen Kenttäpelaaja 
   
2 Niko Vainio Puolustaja 
   
4 Markus Pentikäinen Puolustaja 
   
5 Mikko Kalteva Puolustaja 
   
7 Lasse Korhonen Puolustaja 
   
14 Olli Havikari Puolustaja 
   
21 Kevin Kantee Puolustaja 
   
8 Samuli Rassa Hyökkääjä 
   
9 Jukka Kallio Hyökkääjä 
   
10 Roni Andersson Hyökkääjä 
   
11 Sami Tervonen Hyökkääjä 
   
16 Arsi Piispanen Hyökkääjä 
   
17 Tommi Oksa Hyökkääjä 
   
22 Kristian Kekkonen Hyökkääjä 
   
30 Esa Kivistö Hyökkääjä 
   
32 Aki Selin Hyökkääjä 
   
37 Dan Marklund Hyökkääjä 
   
38 Henrik Lahti Hyökkääjä 
   
40 Timo-Pekka Römpötti Hyökkääjä