G-97 juniorit


Huhtikuussa 2003 luistelu- ja kiekkokoulun jatkeeksi aloitti Jokerien tuorein tulokas; Jokerit G-97 toimintansa. Ensimmäinen kausi starttasi elokuussa viikonlopun jääleirin merkeissä, jolloin otettiin tuntumaa luisteluun kesätauon, monen pienen miehen mielestä liian pitkän, jälkeen. Siitä lähtien on Areenan jääluolan pukukoppi täyttynyt kerran viikossa 30 innokkaasta jääkiekkoilijan alusta, jotka odottavat malttamattomina pääsyä kaukaloon. Ja jäälle päästyään nämä 30 ottavat liikunnasta kaiken ilon irti; vauhtia, onnistumisia kuin myös epäonnistumisia, sinnikästä yrittämistä, kisaamista oman itsensä ja joukkuekavereiden kanssa riittää. Pukukoppiin palaa tunnin harjoituksen jälkeen 30 väsynyttä, hikipäistä, lähes kaikkensa antanutta mutta edelleen innokasta ja seuraavaa kertaa riemulla odottavaa pikkujunnua. Tästä on hyvä jatkaa kiekkotaivalta eteenpäin!



Kokoonpano
1 Daniel Koivisto
2 Toni Sjöstedt
3 Roi Rantanen
4 Väinö Vuorinen
5 Leevi Laine
6 Tommi Aaltonen
7 Niku-Valtteri Piitulainen
8 Miska Byysing
9 Anton Ruohonen
10 Waltteri Saari
11 Waltteri Kitti
12 Jani Viita
13 Eetu Hacklin
14 Sakari Surenkin
15 Roni Lehto
16 Jere Vikström
17 Henri Karttunen
18 Otto Melkinen
19 Henrik Borgström
20 Alexis Uusi-Kouvo
21 Vilhelm Peltonen
22 Olli Oksanen
23 Walter Kousa
24 Santeri Pellinen
25 Teo Totro
26 Reni Kangas
27 Linus Borgström
28 Sami Mannila
29 Sakari Montonen
30 Akseli Isotalo

Joukkueenjohtaja
Kim Borgström Harjunreuna 33 A
01230 Vantaa
0400-486023 kim.borgstrom@nic.fi
Valmentaja
Juha Parkkonen Keskustankuja 1 C 23
01150 Söderkulla
041-5017550  
Valmentaja
Santtu Mannila
040-5152531  
Huoltaja
Mikko Piitulainen Viittakorpi 2 B 9
02280 Espoo
050-5459398