KESKITYTÄÄN OLENNAISEEN
JA URHEILLAAN!

Helsingin Jokerit ry:n joukkueet ovat pärjänneet A-, B- ja C-junioreiden SM-sarjoissa sekä nuorempien junioreiden aluesarjoissa varsin hyvin kaudesta toiseen. Olemme saaneet tunnustusta myös fair play -periaatteisiin kuuluvilla asioilla mitattuna. Valmennuksemme taso tuntuu vain vuosi vuodelta paranevan. Eli hyvin näyttäisi menevän, vaikka tiedämme, että parantamisen varaa varmasti vielä on. Mutta miten on jatkossa? Pystymmekö pitämään tämän erinomaisen tason yllä? Uskon, että pystymme. Siitä pitää huolen se, että keskitymme Jokereissa edelleen olennaiseen. Olennaista on se, mitä joukkueissa tapahtuu nimenomaan jäällä (tai muualla harjoitellessa). Kaikki muu ulkopuolinen oheistoiminta on sekin tietysti mukavaa ja tärkeää sosiaalista kanssakäymistä, mutta kuitenkin sivuseikka verrattuna siihen, mistä tässä lasten ja nuorten jääkiekko-toiminnassa on kysymys. Se on ennen kaikkea urheilua. Urheilun luonteeseen kuuluu se, että siinä ensin harjoitellaan ja sitten kilpaillaan vastustajan kanssa. Voitto on tavoite.

Urheiluseuratoiminnalle on nykyään asetettu kovia vaatimuksia myös muiden kuin itse urheiluun liittyvien tavoitteiden suhteen. Meidän pitäisi omalta osaltamme pitää huolta lasten kasvatuksesta siinä sivussa, kun yritämme opettaa heitä pelaamaan jääkiekkoa. Joskus on tullut sellaisia tilanteita vastaan, että joutuu kysymään, onkohan nyt tärkeysjärjestys mennyt aivan väärin päin? Jääkiekon pelaaminen joukkueessa on sinänsä kasvattavaa, mutta kyllä lasten kasvatusvastuu on edelleen vanhemmilla. Kun kodissa on nämä asiat kunnossa, ei joukkueessa toimimisessakaan ole ongelmia.

Itse toiminta joukkueissa vaatii loistavia vetäjiä: valmentajia, joukkueenjohtajia ja huoltajia. Kiitos Jokereiden menestyksestä kuuluu näille seuramme toimihenkilöille! Haluan lisäksi kiittää vanhempia, jotka antavat täyden tukensa ja työrauhan joukkueen toimihenkilöille. Joukkueen kehitystä ja oikeaa suuntaa ei rakenneta hetkessä. Pitkäjänteinen työ on avainasemassa. Kaukalon laidalla on aina yhtä monta mielipidettä, kuin on katsojia. Tosiasia on kuitenkin se, että joukkueen toimiva johto päättää siitä, miten joukkuetta viedään eteenpäin. Vanhemmille jää kolme tärkeää tehtävää: KULJETTAMINEN, KUSTANTAMINEN JA KANNUSTAMINEN!

Petteri Immonen
puheenjohtaja