A-juniorit
otteluohjelma | pistepörssi


A-junnuilla tasainen ja iskukykyinen ryhmä

Täksi kaudeksi liigajoukkueeseen ja liigarinkiin siirtyi poikkeuksellisen paljon lahjakkaita A-junioreita. A-junnuissa taso on kuitenkin säilynyt kovana, ja alkukauden hyvä menestys kertoo siitä, että pelaajamateriaali on laajaa ja tasokasta.

-Joukkue on tällä hetkellä hyvin tasainen. Siitä puuttuvat sellaiset supertähdet kuin esim. viime vuonna Valtteri Filppula, joukkueenjohtaja Tapio Taskinen kertoo. -Nyt liikutaan laajemmalla rintamalla, ja ratkaisijoita löytyy useammasta kentästä.

A-junnujen pelissä näkyvät samat vahvuudet kuin liigajoukkueessakin. -Meidän pelimme perustuu vauhtiin ja taitoon; kova peli ei ole meidän peliä. Kyllä me taklaammekin kun se paikka tulee, mutta se ei ole itsetarkoitus, Taskinen sanoo. -Olemme huomanneet, että jos luistin kulkee kunnolla, niin kyllä se aina kaverille vaikeuksia tuottaa.

Taskisen mukaan pelaajien motivaatiota on nostanut se, että kesällä niin moni kaveri nousi mukaan liigarinkiin. Viime vuoden A-junnuista liigajoukkueessa ovat pelanneet mm. Valtteri Filppula, Kevin Kantee ja Sami Lepistö. -Kun kavereita pääsee sinne, niin kyllä se pistää itse kunkin ajattelemaan. Pojat huomaavat, että kun töitä tekee, niin saattaa päästä vielä vaikka minne.

A-junnuissa on edelleen kuitenkin lupaavia liigakärkkyjiä. Esimerkiksi Tommi Oksa ja Mikko Kalteva tekevät tällä hetkellä hissiliikettä A-junnujen ja liigajoukkueen välillä: Tommi on jo suorittanutkin ensiesiintymisensä liigajoukkueessa. -Kumpikin harjoittelee pääsääntöisesti liigajoukkueen mukana, mutta pelaavat myös A-junnujen pelejä erittäin hyvällä motivaatiolla, Taskinen toteaa.

-Vasen laituri Tommi Oksa on väsymätön uurastaja, joka ei jätä koskaan tilannetta kesken. Hän on työmyyrä, joka tekee töitä nimenomaan joukkueen eteen, Taskinen määrittelee. -Mikko Kalteva on olemukseltaan kookas ja peittävä puolustaja. Mikko on rauhallinen kaveri, joka ei roiski kiekkoa vaan pyrkii siirtämään sen aina omille. Hän ei hätäile tiukassakaan paikassa. Hän ei myöskään suorita mitään harkitsemattomia nousuja viimeisenä miehenä. Todennäköisesti Mikko näkyy vielä tällä kaudella liigajäälläkin.



Maalivahdit
33 Nestori Kaksonen 181 / 79 / L 15.01.1984 Savonlinna
35 Joonas Hallikainen 175 / 70 / L 05.10.1985 Helsinki
Puolustajat
2 Niko Vainio 185 / 77 / L 24.01.1985 Helsinki
3 Juha Räisänen 173 / 80 / L 21.11.1983 Helsinki
4 Markus Pentikäinen 190 / 86 / L 02.03.1984 Lohja
5 Mikko Kalteva 192 / 93 / L 25.5.1984 Hyvinkää
6 Joona Järvi ? / ? / L 16.07.1985 Vantaa
7 Lasse Korhonen 177 / 77 / R 01.04.1984 Helsinki
14 Olli Havikari ? / ? / L 14.06.1985 Helsinki
18 Vesa Kulmala ? / ? / L 04.03.1986 Vantaa
19 Tero Konttinen 178 / 68 / L 14.06.1985 Helsinki
20 Jesse Mikkola ? / ? / L 30.08.1985 Kuusankoski
21 Kevin Kantee 186 / 86 / L 29.01.1984 Idaho Falls
27 Sami Lepistö 180 / 70 / L 17.10.1984 Espoo
36 Jan Hagelberg ? / ? / L 29.08.1985 Helsinki
Hyökkääjät
8 Samuli Rassa 173 / 70 / L 05.10.1983 Helsinki
9 Jukka Kallio 176 / 70 / L 30.05.1984 Helsinki
10 Roni Andersson 181 / 75 / R 07.01.1985 Helsinki
11 Sami Tervonen 180 / 75 / R 07.10.1983 Porvoo
12 Aleksi Rantalainen ? / ? / R 29.10.1984 Helsinki
13 Mikko Silvennoinen 180 / 80 / L 15.06.1984 Vantaa
16 Arsi Piispanen 187 / 70 / R 23.07.1985 Jyväskylä
17 Tommi Oksa 180 / 80 / L 14.10.1984 Hyvinkää
22 Kristian Kekkonen ? / ? / L 14.03.1984 Helsinki
23 Lauri Penttinen ? / ? / L 15.01.1983 Vantaa
28 Sami Böhling ? / ? / L 05.06.1984 Helsinki
29 Joonas Nikkanen ? / ? / L 15.09.1985 Helsinki
30 Esa Kivistö 179 / 76 / R 03.04.1984 Vantaa
32 Aki Selin ? / ? / L 22.02.1983
37 Dan Marklund ? / ? / L 07.10.1984 Helsinki
38 Henrik Lahti ? / ? / R 20.09.1985 Helsinki
39 Jesse Uronen 181 / 74 / R 16.03.1986 Helsinki
40 Timo-Pekka Römpötti ? / ? / L 15.06.1985 Helsinki

Joukkueenjohtaja
Tapio Taskinen Kurjentie 29 A 2
04320 Tuusula
0400-615440 taskinen@pp1.inet.fi
Valmentaja
Ari Häkkinen Kuussillantie 4 A 1
01230 Vantaa
050-5667118  
Valmentaja
Timo Blomqvist      
Huoltaja
Vesa Räisänen