A-junnut taisteli tiensä finaaliin
Jokerit kukisti Bluesin lähes täydessä Pirkkolan jäähallissa kovan taistelun jälkeen lukemin 4-3 ja eteni A-nuorten SM-liigan loppuotteluun, jossa vastaan tulee HIFK.
Avauserässä näytti, että Jokerit vie Bluesia miten tahtoo. Joukkue loi tukun hyviä tekopaikkoja, mutta viimeistely ontui. Blues-vahti Jere Myllyniemi selvitti mm. Valtteri Filppulan, Tommi Oksan ja Arto Koiviston läpiajot.
Blues teki pelin ensimmäisen maalin, kun maalille voimakkaasti noussut Joni Töykkälä ohitti Tommi Niemelän. Jokereiden tasoitus syntyi kaksi sekuntia ennen erätaukoa. Maalin viimeisteli läheltä Antti Nyrhinen. Syöttäjinä toimivat Valtteri Filppula ja Sami Tervonen.
Blues siirtyi uudemman kerran johtoon toisessa erässä. Janne Jalasvaaran siniviivalaukaus muutti epäonnisesti suuntaa Sami Lepistöstä mennen omaan maaliin. Jokerit tasoitti ajassa 29.23 pelatessaan ylivoimalla. Nyrhinen löysi loistosyötöllään Filppulan, eikä Myllyniemellä ollut mitään mahdollisuuksia torjua. Arsi Piispanen laukoi Jokereille johto-osuman viisi minuuttia myöhemmin, joten tauolle mentiin tilanteessa 3-2.
Tervonen laukoi Jokereiden neljännen maalin kolmannen erän alussa ylivoimalla ja finaalipaikka alkoi hiljalleen varmistua. Loppu meni kuitenkin jännäksi, sillä Kari Sihvonen toi espoolaiset maalin päähän ajassa 51.51. Jokerit kesti Bluesin loppurynnistyksen ja meni finaaleihin otteluvoitoin 3-1.
Illan tehomiehiä olivat Antti Nyrhinen 1+1, Valtteri Filppula 1+1, Sami Tervonen 1+1 ja Mikko Kalteva 0+2.
report J-P Tirkkonen
Kuvia:
Valtteri Filppula pääsi läpiajoon ottelun alussa
Tomi Mäki kaadetaan puolittaisen läpiajon päätteeksi
Antti Nyrhinen tasoittaa avauserän loppuhetkillä
Filppula siirtää Jokerit johtoon
Tommi Niemelä koppaa kiekon
Arsi Piispanen viimeistelee 3-2 osuman
Sami Tervonen lataa voittomaalin
Tuuletusta finaalipaikan varmistuttua
|
1. erä
Maalit
12.55 Joni Töykkälä 0-1 (Joni Lappalainen)
19.58 Antti Nyrhinen 1-1 (Valtteri Filppula,Sami Tervonen)
Rangaistukset
13.16 Blues A Jere Myllyniemi Kampitus 2 min
16.52 Jokerit A Markus Pentikäinen Kiinnipitäminen 2 min
2. erä
Maalit
24.17 Janne Jalasvaara 1-2 (Toni Ruuska,Marko Sakko)
29.23 Valtteri Filppula 2-2 (Antti Nyrhinen,Mikko Kalteva) YV
34.44 Arsi Piispanen 3-2 (Mikko Silvennoinen,Mikko Kalteva)
Rangaistukset
25.46 Blues A Jussi Aalto Ryntäys 2 min
29.13 Blues A Kari Sihvonen Huitominen 2 min
35.05 Blues A Antti Pihlström Huitominen 2 min
36.05 Jokerit A Arto Koivisto Koukkaaminen 2 min
3. erä
Maalit
43.26 Sami Tervonen 4-2 (Vili Mustonen) YV
51.51 Kari Sihvonen 4-3 (Janne Jalasvaara,Ville Vuorisaari)
Rangaistukset
41.48 Blues A Kari Sihvonen Korkea maila 2 min
58.05 Jokerit A Mikko Silvennoinen Koukkaaminen 2 min
Yhteenveto
Maalivahdit
Jokerit A Tommi Niemelä 7+3+6=16
Blues A Jere Myllyniemi 10+4+10=24
(pois 58.35-60.00)
Rangaistusyhteenveto
Jokerit A 3 kpl 6 min
Blues A 5 kpl 10 min
Tuomarit
Tom Laaksonen, Päätuomari
Daniel Villarreal, Linjatuomari
Marco Villarreal, Linjatuomari
Yleisö
523 kpl
Aikalisät
Jokerit A
Blues A 58.5
|