9.2.2002 F93 Jokerit ja HIFK Tuulan turnauksen kärjessä
Roihu Hockey Teamin 8.-9.2.2002 Tuula Tammen 50-vuotispäivän ja 10-vuotisen junnujääkiekkotoiminnan kuniaksi järjestämässä Tuulan turnauksessa F93:sten ikäluokassa kamppailivat seuraavat joukkueet: Red Wings, Roihu HT, K-Tiikerit, HIFK, Jokerit ja KuPu.

Jokereitten urakka alkoi perjantai-iltana ottelulla IFK:ta vastaan. Ottelu oli erittäin tasainen, niinkuin aikaisemminkin on ollut. Jokereilla oli kuitenkin enemmän onnea mukana, ja voitto tuli maalin erolla.

HIFK - Jokerit 3 - 4

Toisessa ottelussa lauantaina vastaan tuli KuPu Kuusankoskelta. Alussa KuPu piti Jokereita todella ahtaalla, mutta ottelun edetessä ote siirtyi aina vain vahvemmin Jokereille. Vaikka ottelu päätyikin selvään Jokereiden voittoon, kannattaa positiivisena asiana erikseen huomioida koko ottelun ajan kestänyt KuPu:n hyvä taisteluasenne.

Jokerit - KuPu 8 - 1

Välieriin mentiin loppuottelupaikkasta kisaamaan K-Tiikereitä vastaan. Aivan kuin edellisessäkin ottelusssa hyvin taistellut Tiikerilauma piti Jokereita aluksi ahtaalla. Hyvästä K-Tiikereiden maalivahtipelistä ja kovasta yrityksestä huolimatta alkoi loppua kohti ote siirtyä liukkaasti luistelevien Jokereiden haltuun. Tuloksena myös tästä ottelusta selvä voitto ja paikka loppuottelussa.

Jokerit - K-Tiikerit 12 - 1

Lopputteluun lauanai-illaksi tiensä raivasi Jokereitten lisäksi tuttu vastustaja, eli naapuriseura HIFK. Loppuottelussa HIFK aloitti maalinteon siirtymällä 1-0 johtoon, jota hetken päästä seurasi Jokereiden tasoitus 1-1:een. Näytti siltä, että ote alkaa siirtyä kovalla taisteluhengellä aloittaneelle IFK:lle kun se taas siirtyi johtoon lukemiin 2-1. Jokerit pystyi kuittaamaan kuitenkin pienen ajan päästä ottelun jälleen tasalukemiin 2-2.

Ottelun loppupuolella Jokerit siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon lukemiin 2-3, jonka jälkeen Jokereiden ankara pyöritys tuotti vielä ennen loppusummeria 2-4 voiton, joka takasi Jokereille voiton koko turnauksessa. HIFK - Jokerit 2 - 4 Ohessa muutamia kuvia Jokereitten ja HIFK:n väänöstä

Jokerit-HIFK - Hyökkäysvoimaa on
Jokerit-HIFK - Ja nyt äkkiä puolustamaan
Jokerit-HIFK - Maalin takana on ahdasta
Jokerit-HIFK - Laitaa pitkin ylös
Jokerit-HIFK - Puolustus pitää
Jokerit-HIFK - Taistelun jälkeen huili maistuu


Jokerit haluaa kiittää Roihua hyvästä turnauksesta ja kaikkia pelivastustajia kivoista pelikokemuksista.

Jokerit 93
Arto Seppänen