23.10.2001 B-junnut voitti perjantaina HPK:n ja lauantaina Bluesin
 |
| Joonas Hallikainen |
B-junnut sai perjantaina Pirkkolaan vastaansa mm. flunssasta kärsivän
HPK:n ja meni heti alussa kapteeni Sami Lepistön maalilla 1-0 johtoon eikä
sen jälkeen HPK:lla ollut pelissä mahdollisuuksia. Pienetkin maalinteko
mahdollisuudet torjui hyvin maalinsa suulla pelannut Joonas Hallikainen.
Jokerit hallitsi kenttä tapahtumia ja kiekollinen peli oli ajoittain
mallikasta ja lukuisia maalintekopaikkoja oli jatkossa varaa tuhlata.
Lauantaina Pirkkolaan saapui Blues, jonka alkukausi on ollut odotettua
vaisumpi. Jokerit ilmeisesti asennoitui peliin hieman aikaisempaa
kevyemmin ja peli oli sen näköistä. Blues meni ensin johtoon, mutta
seuraavassa vaihdossa Jesse Uronen kuittasi Bluesin johdon ja myöhemmin
Jesse vielä lisäsi johtoa illan toisella osumalla.
 |
| Jesse Uronen |
Ottelussa oli aikaisempiin peleihin verrattuna runsaasti jäähyjä ja se
sotki molempien joukkueiden peliä. Jos ei joukkueet olleet aivan
parhaimmillaan niin ei ollut kyllä ottelun tuomaristokaan. Kolmanteen
erään Jokerit lähtivät jo turvallisen tuntuisessa 4-1 johdossa, mutta
Blues kuittasi kahdella maalilla erän alussa tilanteen 4-3:en. Jokerit
joutui turvautumaan pelin lopussa kolmen kentällisen käyttöön uuden rytmin
löytämiseksi ensimmäisen kerran kuluvalla kaudella. Uutta intoa löytyi ja
joukkue sai puristettua 5-3 voiton. Jokereiden osalta sarjan 1. kierros on
ensi sunnuntain Tappara peliä vaille valmis ja tämän jälkeen pelataan
kierros toisen lohkon joukkueita vastaan.
|
1. erä
Maalit
09.07 Matti Huttunen 0-1 (Johan Heino)
09.21 Jesse Uronen 1-1 (Arsi Piispanen)
13.52 Jesse Uronen 2-1 (Roni Andersson) TV
Rangaistukset
03.00 Jokerit B Riku Leppänen Ottelurangaistus 2 min
06.43 Jokerit B Roni Andersson Kiinnipitäminen 2 min
10.52 Jokerit B Henrik Lahti Kiinnipitäminen 2 min
12.48 Jokerit B Mikko Silvennoinen Laitataklaus 2 min
13.35 Blues B Juhani Kaisjoki Kiinnipitäminen 2 min
19.29 Jokerit B Riku Leppänen Koukkaaminen 2 min
2. erä
Maalit
32.12 Niko Vainio 3-1 (Tero Konttinen,Arsi Piispanen) YV
37.56 Arsi Piispanen 4-1 (Sami Lepistö,Jan Hagelberg) YV VoM
Rangaistukset
20.00 Jokerit B Jan Hagelberg Huitominen 2 min
26.36 Blues B Peter Lindgren Kiinnipitäminen 2 min
29.21 Jokerit B Niko Vainio Poikittainen maila 2 min
29.43 Blues B Matti Huttunen Kiinnipitäminen 2 min
30.14 Blues B Matias Keränen Huitominen 2 min
32.04 Blues B Juhani Kaisjoki Poikittainen maila 2 min
32.59 Blues B Ville Toivonen Poikittainen maila 2 min
37.26 Blues B Andreas Henricson Koukkaaminen 2 min
38.40 Jokerit B Niko Vainio Mailan heitto 2 min
3. erä
Maalit
43.29 Matias Keränen 4-2 (Markku Flinck)
44.58 Tero Koskiranta 4-3 (Matti Uusivirta)
51.54 Henrik Lahti 5-3 (Antti Pihlström) YV
Rangaistukset
50.14 Blues B Ilkka Tieaho Estäminen 2 min
53.54 Blues B Matti Huttunen Kampitus 2 min
55.15 Jokerit B Joonas Nikkanen Kampitus 2 min
Yhteenveto
Maalivahdit
Jokerit B Joonas Hallikainen 7+8+11=26
Blues B Toni Sundberg 7+19+7=33
Rangaistusyhteenveto
Jokerit B 9 kpl 18 min
Blues B 9 kpl 18 min
Tuomarit
Rami Hämäläinen, Päätuomari
Yleisö
117 kpl
Aikalisät
Jokerit B
Blues B 58.51
|