8.10.2001 A-junnut 4-2 voittoon HPK:sta
HPK on siirretty samaan lohkoon Jokerien kanssa poiketen viimekauden
karsinnoista, joten pelejäkin tulee enemmän tällä kaudella HPK:ta
vastaan. Välisarjassa viimekaudella molemmat peli päättyivat Jokerien
voittoon ( 1-4 ja 4-3 ja ) eikä HPK selvinnyt playoff otteluihin, yhtä
huonosti kävi Jokerien pudottuaan jo alkuvaiheessa finaalipeleistä.
Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Jokerit aloitti kotiottelulla ryminällä
ensimmäisessä erässä toisin kuin Raumalla keskiviikkona. HPK:n veskari
Matti Peltonen piti joukkuettaan pystyssä torjumalla 20 kertaa.
Painostuksesta huolimatta HPK:n Yli-Junnila ja Chrons pääsivät
rankaisemaan Jokerien merkkausvirheistä ja erätauolle 0-2.
Toinen erä samanlaista pyöritystä HPK:n päädyssä ja Antti Nyrhinen
pääsikin kaventamaan hienolla lämärillään 1-2:een Jokerien pelatessa
ylivoimaa. Töitä joutuu joukkue tekemään hurjan määrän saadakseen maalin
aikaan.
Kolmas erä olikin sitten vielä B-ikäisen Valtteri Filppulan näytöstä 2-2
ja 3-2 maaleilla hienoilla yksilösuorituksilla. Vielä erä lopuilla Arto
Koivisto varmisteli ottelun päätösluvut 4-2:een. Myös liigaringissä
pyörivät Sean Bergenheim ja Tomi Mäki olivat ottelussa mukana pyörittäen
peliä varsin näyttävästi saamatta kuitenkaan tuloksia aikaan. Maalinteko
takkuilee edelleen, syy voi olla myös siinä, että lähes joka joukkueessa
tässä sarjassa näyttää löytyvän huippuveskareita.
report
Jarmo Laine
|
1. erä
Maalit
04.32 Juhamatti Yli-Junnila 0-1 (Miika Piikkilä,Max Kenig)
05.59 Antti Chrons 0-2 (Olli Salo)
Rangaistukset
09.16 Jokerit A Olli Öman Pieni käytösrangaistus 2 min
2. erä
Maalit
22.20 Antti Nyrhinen 1-2 (Tomi Mäki,Sean Bergenheim) YV
Rangaistukset
20.39 HPK A Teppo Tuomanen Kiinnipitäminen 2 min
32.33 Jokerit A Sean Bergenheim Väkivaltaisuus 2 min
39.45 Jokerit A Sean Bergenheim Korkea maila 2 min
3. erä
Maalit
47.16 Valtteri Filppula 2-2 (Antti Nyrhinen,Sami Tervonen) YV
52.13 Valtteri Filppula 3-2 (Sami Tervonen,Juha Venäläinen) VoM
55.30 Arto Koivisto 4-2 (Pekka Perälampi,Aki Elomaa)
Rangaistukset
44.22 HPK A Janne Juppo Kiinnipitäminen 2 min
46.12 HPK A Janne Ruohola Korkea maila 2 min
46.15 HPK A Henri Pekkola Kiekon peittäminen, sulkeminen 2 min
55.30 HPK A Kim Wikström Käytösrangaistus 10 min
56.49 Jokerit A Kimmo Lindberg Kampitus 2 min
Yhteenveto
Maalivahdit
Jokerit A Kimmo Lindberg 5+2+9=16
HPK A Matti Peltonen 20+9+10=39
(pois 57.47-60.00)
Rangaistusyhteenveto
Jokerit A 4 kpl 8 min
HPK A 5 kpl 18 min
Tuomarit
Tapio Lehtinen, Päätuomari
Timo Aarvala, Linjatuomari
Mikko Juva, Linjatuomari
Yleisö
147 kpl
Aikalisät
Jokerit A
HPK A 57.47
|