|
Alle kouluikäisten lasten urheiluseuratoiminta Jokereissa
Jo perinteeksi muodostuneessa lasten luistelukoulussa alkaa meno ja
hauskanpito 30.9-2.12.2001 välisenä aikana. Jos haluat lapsesi mukaan toimintaan on syytä
ilmoittautua ajoissa, sillä ryhmä tulee nopeasti täyteen. Luistelukoulua
pidetään sunnuntaisin klo.13.45-15.45 Hernesaaren jäähallissa pikkukaukalossa.

Kiva kasvun paikka lapsen ehdoilla
Luistelu- ja liikuntaleikkikoulun toimintaperiaatteiden mukaisesti kaikki liikunta tapahtuu lapsen oman kehityksen antamista lähtökohdista. Ehdoton valtti on lapsen liikunnallisen kehityksen pohjalta rakennetut suunnitelmalliset tuntiohjelmat ja toiminnan sisältö. Luistelu- ja liikuntaleikkikoulussa lapsi oppii monipuolisesti perustaidot ennen kouluikää ja ennen lajitaitojen harjoitteluun siirtymistä.

Luistelu-ja liikuntaleikkikoulussa lapsi oppii:
- kehon hallinta
- perusliikkeitä
- oikeita käsitteitä liikunnan kautta
- tekemään yhdessä
- oivaltamaan itse ja kokemaan onnistumisen elämyksiä!
Iloisen liikunnan ja onnistumisen elämysten lisäksi lapsi saa:
- oheistuotteita: Jokerilippis, paita, vakuutuksen ja kunniakirjan osallistumisesta
- leirin hinta on 750,-

Alkavaan syksyn 2001 kouluun ilmoittautumisia vastaanotetaan p. 0400-486023 Kim Borgström mail kim.borgstrom@nic.fi tai fax. 09-6211525
|