JOKERIT HAASTAJANA UUTEEN KAUTEEN

Viimekauden finaalipeleissä SM-joukkueemme, B:n SM hopeaa lukuunottamatta, notkahti kalkkiviivoilla eikä kunnon starttia saatu aikaiseksi ennenkuin oltiin jo ulkona taistoista paremmista sijoituksista.

Ehkä tähän on ollut syynä hyvä menestys runkosarjoissa, joka on tuudittanut pelaajamme hyvänolontunteeseen ennenkuin tosi vääntö playoff peleissä on edes alkanut. Mutta me otamme opiksi ja panostamme näihin seikkoihin entistä huolellisemmin tulevalla kaudella palataksemme Suomen parhaaksi jääkiekkoseuraksi, jonka menetimme viime kaudella Oulun Kärpille.

Jokerit laajentuu ja kansainvälistyy, joka osaltaan vie huomiota pois kotimaan arkirutiineista ja ajasta. Luottohenkilömme ovat saaneet lisää vastuuta ja työtehtäviä konsernimme eri toiminta-alueilla, mutta silti meille on tärkeää omien junnujemme ja taustajoukkojemme menestys nyt ja jatkossakin johon kaikki toiminta nojaa. Todellisia voittajia ovat pelaajat nuorimmasta vanhimpaan, jotka pelejä pelaavat ja yleisö, joka kaikilla tasoilla seuraava joukkueidemme ja pelaajiemme menestystä kaikilla foorumeilla. Huolehtimalla näistä asioista uskon, että meillä saadaan tulevaisuudessa nauttia entistä paremmista urheilusuorituksista ja huikeasta urheiluviihteestä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Hjallis