Juha Lind

Juha Lind oli kullanarvoinen jokeri sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. Hän oli myös kiekkomaailmasta jo lähes tyystin kadonneen seurauskollisuuden perikuva. Kolmesti ”Lintu” toki lähti ulkomaille, mutta palasi yhtä monta kertaa jokerinuttuun. 

Juha Lind

Ironista sinänsä, että ennen vuonna 1982 tapahtunutta Jokereihin liittymistään Juha Lind kävi Arvi-isänsä kanssa HIFK:n peleissä ja kannusti tulevaa arkkivihollistaan. IFK:n kannattaminen loppui tietysti saman tien kuin seinään. 

– Asuimme silloin Vuosaaressa ja Jokerien itähelsinkiläisyys oli todella vahvaa. Luokkakaverini pyysi mukaan joukkueeseen. Sitä en ole päivääkään katunut enkä ole mitään muuta seuraa Suomessa edustanut. Olen ylpeä siitä. Tosin kaudella 1992–93 pelasin pääosin Vantaan Hockey Teamissa, koska Jokereilla ja silloisella ykkösdivisioonaseura VHT:lla oli farmisopimus.

Ensimmäisen miesten liigaottelunsa Lind pelasi tammikuussa 1993 Jyväskylässä. 

– Olin kokoonpanon jatkeena penkillä istumassa. Kun puolustajamme Ari Salo sai viiden minuutin rangaistuksen ja joutui suihkuun, istuin ”Arskan” jäähyn. Tein ensimmäiset viiltoni liigajäälle, kun luistelin jäähyltä kentän poikki vaihtoaitioon. 

Samaisena kevättalvena Lindille kirjattiin vielä viisi muutakin runkosarjaottelua sekä yksi pudotuspeli. Seuraavalla kaudella hän pelasi jo täyden liigakauden ja tuli palkituksi parhaana tulokkaana. Ketju Antti Törmänen – Timo Saarikoski – Juha Lind oli liekeissä. Melkein yhtä juhlaa olivat myös kolme seuraavaa kautta. 

– Moni asia osui silloin kohdalleen. On tietysti vaikea sanoa, mikä joukkue on ollut SM-liigahistorian paras, mutta sen ajan Jokerit oli ainakin yksi parhaista.

Juha Lindille ”se klassinen toinen kausi”, 1994–95, oli kuitenkin hieman vaikea. 

– NHL:n työsulun vuoksi Jari Kurri ja Teemu Selänne tulivat Jokereihin häsläämään. He veivät pari pelipaikkaa joukkueesta, joka oli jo muutenkin kova. Pelasin sen kauden lähinnä nelosketjussa. Jouluun asti kulki kuitenkin ihan hyvin: tein siihen mennessä 10 maalia. Mutta sitten pelasin 27 peliä ilman osumia. Seuraava syntyi vasta finaaleissa. Joukkue kuitenkin pärjäsi, joten ei ollut sen suurempaa valittamista.

Kauden jälkeen Lind oli joka tapauksessa lähellä siirtyä Turun Palloseuraan Vladimir Jursinovin oppiin. Ainakin asiasta neuvoteltiin. Mutta Lindin liigahistoria pysyi puhtoisena. Seuraavalla kaudella Lintu oli elementissään Jokerien ykkösketjussa Otakar Janeckyn ja Petri Variksen rinnalla. 

– Roolitus oli täydellinen. Janecky oli herra ja hidalgo pelin pyörittäjänä. Peteltä oli 2–1-hyökkäyksessä turha syöttöä odotella. Minun roolini oli yrittää pysyä pois näiden sankareiden tieltä, Lind vähättelee osuuttaan – turhaan. Lindin liigastatistiikka kehittyi 1990-luvun puolivälin jälkeen todella tasaista vauhtia: 1995–96 pisteitä 37, kaudella 1996–97 pisteitä 38, ja kaudella 1998–99 hän tehtaili piste-ennätyksekseen 39. Siinä välissä, vuonna 1997, Jokerit oli muuttanut Areenaan ja uudessa hallissa MM-kotikisoissa esiintynyt Lind Dallasiin. Lindin kauden 1997–98 saldona oli 39 NHL-runkosarjapeliä pistein 2+3 ja 15 pudotuspeliä pistein 2 +2. Bonuksena tuli vielä Naganosta olympiapronssi. 

– Sen kauden jälkeen olin ainoan kerran peliurani aikana tiukkana sopimusneuvotteluissa. En suostunut jatkamaan Dallasissa, koska en saanut yhden suunnan sopimusta. Lind palasikin rookie-talvensa jälkeen yhdeksi kaudeksi Jokereihin, sai sitten yhden suunnan sopimuksen ja pelasi vielä kaksi kautta rapakon takana, ensin Dallasissa ja sitten Montrealissa. 

– Eurooppaan vuonna 2001 palatessani oli Jokeritkin mukana keskusteluissa. Mutta menin Ruotsiin Södertäljeen, enkä ole sitäkään harmitellut. 

Lind pelasi Elitserieniä kolme kautta ja palasi sitten Jokereihin – taas vain yhdeksi kaudeksi. Tuolla kaudella Lind oli Jokerien kapteeni. 

Lue lisää pelaajasta 45 jokeria pakan päältä -kirjasta.

Juha Lind 

s. 2.1.1974 I laitahyökkääjä 

1992–93 6 0 + 0 = 0 2 1 0 + 0 = 0 0

1993–94 47 17 + 11 = 28 37 11 2 + 5 = 7 4 • 

1994–95 50 10 + 8 = 18 12 11 1 + 2 = 3 6 • 

1995–96 50 15 + 22 = 37 32 11 4 + 5 = 9 4 • 

1996–97 50 16 + 22 = 38 28 9 5 + 3 = 8 0 • 

1998–99 50 20 + 19 = 39 22 3 3 + 1 = 4 2

2004–05 56 15 + 19 = 34 24 12 3 + 2 = 5 2 •

2008–09 55 12 + 10 = 22 28 5 0 + 0 = 0 0

2009–10 58 5 + 9 = 14 16 3 0 + 1 = 1 0 

1993–94 SM-liigan paras tulokas 

Key Official Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019