Helenius ja Sallinen sopimuksiin

Jokerit on tehnyt kahden vuoden mittaiset sopimukset maalivahti Riku Heleniuksen ja hyökkääjä Jere Sallisen kanssa. Helenius on pelannut kaksi viime kautta Pohjois-Amerikassa, Sallinen vuorostaan pelasi tällä kaudella niin HPK:ssa kuin Örebrossa.

Helenius, 26, torjui JYPin Suomen mestariksi kaudella 2011-12. Hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa oli runkosarjassa 1,64 ja torjuntaprosentti 93,6. Pudotuspeleissä samat lukemat olivat 1,73 ja 94,7. Helenius palkittiin kauden päätteeksi Urpo Ylönen -palkinnolla sarjan parhaana maalivahtina.

Kaksi viime kautta Helenius on torjunut Pohjois-Amerikassa Tampa Bay Lightningin organisaatiossa. Kaudella 2012-13 hänet palkittiin kertaalleen viikon pelaajana AHL:ssä Syracuse Crunchin riveissä.

-Helenius on isokokoinen (190 cm), peittävä ja korkean potentiaalin omaava maalivahti, joka on voittanut mestaruuden Suomessa. KHL:ssä menestymiseen tarvitaan kaksi hyvää maalivahtia ja luotamme Rikun olevan toinen heistä, sanoo Jokereiden GM Jari Kurri.

Sallinen, 23, pelasi tällä kaudella niin HPK:n kuin Ruotsin liigan Örebron riveissä. Hämeenlinnalaisseurassa laitahyökkääjä teki 51 ottelussa tehot 4+15=19. Örebrossa hän kokosi runkosarjassa kuudessa ottelussa tehot 2+1=3 ja SHL:n karsintasarjassa kymmenessä pelissä pisteet 4+3=7. Hyökkääjä oli karsintasarjan paras maalintekijä ja kolmanneksi paras pistemies.

Sallinen teki Liiga-debyyttinsä jo kaudella 2007-08 Bluesissa. Hän edusti espoolaisseuraa vielä kaudella 2011-12, kunnes siirtyi lainalle HPK:hon ja jatkoi seurassa seuraavilla kahdella kaudella. Maajoukkuedebyyttinsä Sallinen teki kaudella 2012-13. Hän kuuluu MM-leiriryhmään, joka jatkaa tällä viikolla valmistautumista kohti Minskissä pelattavia kisoja.

-Sallinen on luisteluvoimainen, fyysinen ja suoraviivainen hyökkääjä. Hän on nuori pelaaja, jonka kehityskäyrä näyttää voimakkaasti ylöspäin, Kurri kertoo.

Lue myös