Have a nice Jokerit!

Aika ajoin nousee keskusteluun kysymys: miten saada lisää naisia lätkäkatsomoon?

Onko jääkiekolla annettavaa naisille ja jos, niin mitä? Ihan näin naisena ajattelin vähän pohdiskella, mikä minut vie Jokerien pelejä katsomaan kerta kerran jälkeen ja jo kymmeniä vuosia.

Mikä yhdistää jääkiekkoa ja oopperasäveltäjä Richard Wagneria? No ei kyllä niin mikään, jos noin äkkiseltään ajattelee. Mutta minulle yhteys on päivän selvä. Nauttiakseni molempien tuotoksista, olen joutunut, tai saanut, käydä läpi aikamoisen oppimisprosessin.

Wagnerin musiikkiin tutustuin joskus 17 -vuotiaana, kun kuulin oopperan Tannhäuser alkusoiton. Se oli mielestäni niin kaunista, että halusin kuulla lisää. Vinyylilevyjä hamstratessani totesin, että tämähän ei ollutkaan helppo nakki. Wagnerin musiikki oli kovin vaikeaa ja sitä piti kuunnella paljon, että siitä oikeasti saattoi nauttia. Sain oppia johtoaiheista, päättymättömästä melodiasta ja kokonaistaideteoksista. Lopulta harjoittelin joitakin kohtauksia itsekin, että oikein pääsisin musiikin ytimeen. Nyt rakastan Wagneria ja teen pitkiäkin matkoja päästäkseni kokemaan hänen oopperoidensa huippuhetkiä.

Samalla tavalla kävi jääkiekossa. Alussa en ymmärtänyt yhtään mitään. Peli oli nopeaa, välillä soi tuomarin pilli, välillä mentiin jäähyboksiin ja sitten tuli maali. Ensimmäisenä opin juhlimaan maaleja, mikä ei tietenkään tarkoita, että olisin huomannut itse maalia, mutta kun katsomo repesi hurraamaan, niin sitten minäkin – pienellä viiveellä.

Alussa esimerkiksi paitsio oli minulle aivan käsittämätön juttu. Raivosin joka kerta kun tuomarin pilli soi, enkä tiennyt mistä oli kyse. ”Se oli paitsio”, sanoi poikani. Te, jotka olette lukeneet blogejani pidempään, tiedätte, että fudiksessa minulla oli ja on edelleen sama ongelma. Paitsion opin ihmeellisellä tavalla. Unessani seurasin Jokerien peliä kaukalon laidalla. Kuulin tuomarin pillin ja samassa Petri Varis tuli selostamaan, mikä on paitsio. ”Se on kun pelaaja rynnistää hyökkäysalueelle ennen kiekkoa” hän sanoi ja jatkoi: ”tarkkaile siniviivaa, kun hyökkäys lähtee käyntiin ja huomioi, kumpi on ensimmäisenä hyökkäysalueella, pelaaja vai kiekko”. No niin, se oli siinä. Unen jälkeen en koskaan missanut paitsiota. Itse asiassa olen tullut paitsion huomaamisessa niin hyväksi, että väärin vihelletyt paitsiot eivät mene silmieni ohitse. ”Tuo kiekko ei ole paitsiota nähnytkään”, sanon silloin. Tajusin tietysti, että tiesin, miten paitsio syntyy, mutta en raivoamiseltani siihen keskittynyt. Tässäpä haaste Aki Riihilahdelle, tule nyt ihmeessä opettamaan minulle, miten siellä jalkapallossa oikein tulee paitsio.

Paitsion oppimisen jälkeen olen oppinut paljon muutakin. Olen oppinut huomaamaan hienoja syöttöjä, upeaa luistelua, mahtavia yksilösuorituksia, saumatonta tiimipelaamista, erilaisia taktiikoita, huikeita torjuntoja ja tietysti fantastisia maaleja. Olen oppinut näkemään tuomarien toimintaa ja tunnistamaan heidän käsimerkkejään. Olen myös oppinut arvostamaan hyvien ja ammattitaitoisten tuomarien toimintaa. Kiitos heidän, ei Arenalla tarvitse katsella tappeluita eikä vaarallisia taklauksia. Vaikka pelaajia en tunnekaan henkilökohtaisesti, tuntuu tosi pahalta, jos joku heistä loukkaantuu. Heihin syntyy jonkinlainen suhde – sitä voi kutsua vaikkapa fanittamiseksi. Kiitos hyvästä ja reilusta pelistä kaikille, jotka siihen vaikutatte, teidän ansiostanne lapset voi ottaa turvallisin mielin peliin mukaan.

Erittäin hienoa on välillä keskittyä seuraamaan yksittäistä pelaajaa. Silloin tällöin valitsen matsiin pelaajan, jota seuraan erityisesti. Jälleen voin oppia uutta. Miten tuo yksi pelaaja tekee ratkaisuja tilanteissa, miten hän hoitaa kohtaamiset tai kaksinkamppailut, miten hän huomaa tilanteita ja miten hän vie tilanteet loppuun. Tämä on itse asiassa yksi pelin hurmaavimmista asioista, nähdä yksilön toiminta osana joukkuepeliä. Siinä oppii omaakin työelämää varten.

Pelin aikana tunneskaala menee päästä päähän monta kertaa. Ilosta pettymykseen ja varmasta tappiomielialasta voitonriemuun. Täydellinen irtautuminen arkisesta aherruksesta ei ole huono syy käydä matsissa, varsinkin kun kaupan päälle saa oppia mielenkiintoisia asioita, joita ei muuten tule ajatelleeksi.

Wagnerin musiikkia olen kokenut myös itse laulaen, mutta lätkän sain kyllä jättää sikseen. Yritin kerran lämätä kiekon kahdesta metristä maaliin. Ikäväkseni se jäi metrin päähän, joten heitin hanskat naulaan lopullisesti. Pelatkoon Jokerit, kun kerran sen niin hyvin osaavat.

Sanon siis: tulkaa naiset Arenalle, meitä on siellä monta ja vaikka jumbonäytöllä ja tanssilavalla näytetään pääasiassa ihania nuoria tyttöjä, niin kyllä me vähän vanhemmatkin naiset siellä olemme ja viihdymme. Arenalla on hyvä seurata maailman hienointa urheilulajia. Voit katsoa rauhassa itseksesi tai kaverin kanssa. Tai sitten voit mennä fanikatsomoon olemaan mukana maailman luokan kannustuksessa. Arenalle mahtuu monta tunnelmatilaa, jossa nauttia pelistä omalla tavalla. 

Jokerit täyttää 50 vuotta! Onnittelut joukkueelle, valmentajille, faneille ja ennen kaikkea Jokerien organisaatiolle, joka tekee tämän ilon meille mahdolliseksi. Erityisonnittelut todelliselle ikijokerille Niko Toivoselle, hierojalle ja roudarille, joka on uskollisesti seurannut Jokerien matkaa jo pari vuosikymmentä.

Partners of the KHL Championship 2017/2018