Hannu Kamppuri

Maalivahti Hannu Kamppuri oli Jokerien selkäranka 1970-luvun lopun vaikeina vuosina. Kamppurin torjunnoilla seura taisteli jatkuvasti liigapaikastaan – ja onnistui säilymään sarjassa. 

Hannu Kamppuri

Kamppuri aloitti maalivahdin hommat Pohjois-Haagan Urheilijoissa. Sitten PoHU:n jääkiekkojaosto erkani Jääkissoiksi. Sieltä Kamppuri siirtyi Karhu-Kissoihin ja debytoi jo 15-vuotiaana Suomen sarjassa (nyk. Mestis). Hän piti heti nollan. 

– Pelasimme sarja-avauksessa Raumalla Lukkoa vastaan. Toisessa erässä ykkösmaalivahtimme loukkaantui. Peli oli siinä vaiheessa 2–2, ja niihin numeroihin se myös päättyi, Kamppuri kertoo. Seuraavalla kaudella (1973–74) 16-vuotias Kamppuri pelasi jo SM-sarjaa. Seura oli yhteenliittymä HJK/Karhu-Kissat, jonka tarina päättyi sen jäätyä jumboksi. Kamppuri siirtyi Jokereihin. 

– Valinta oli helppo. Jokerit oli enemmän minun näköiseni seura kuin HIFK, missä nuori maalivahti olisi voinut joutua olemaan pitkään varamiehenä. Kehittyvä pelaaja vaatii peliaikaa ja haastavaa paikkaa.

Ensimmäisen jokerikautensa Kamppuri pelasi kuitenkin A-nuorten SM-sarjassa. Kaudeksi 1975–76 hänet nostettiin miesten liigajoukkueeseen. Melko pian Kamppuri valtasi ykkösvahdin paikan ja piti sitä suvereenisti hallussaan kevääseen 1979. Pitkälti hänen ansiotaan oli, että Jokerit 1970-luvun lopulla onnistui säilyttämään liigapaikkansa kausi toisensa jälkeen. 

– Meillä oli todella nuori porukka. Vuoden 1973 mestarijoukkueesta ei ollut jäljellä kuin Henry Leppä sekä jonkin aikaa Timo Turunen ja Pentti Hiiros. Jokereilla oli huippulahjakkaita junioreja, muun muassa Timo Blomqvist ja Jari Kurri, mutta ei 16–18-vuotiaiden poikien varaan voi menestyvää liigajoukkuetta rakentaa. Meillä ei ollut mahdollisuuksia huipulle, mutta meillä oli eväät taistella. Ja nuoret pojat antoivat joka pelissä kaikkensa, Kamppuri jakaa kunniaa tsemppaamisesta seuran selviytymistaisteluissa. 

– Ne neljä kautta Jokereissa isoine vastuineen ja haasteineen kehittivät minua maalivahtina erittäin paljon. Myöhemmin Pohjois-Amerikassa pystyin sitten kehittämään henkistä puolta. Keväällä 1978 Jokerien säilyminen liigassa ratkesi vasta karsintasarjan viimeisellä kierroksella. 

– Meillä oli niillä kausilla jokaisessa pelissä veitsi kurkulla, Kamppuri tiivistää tuolloiset tunnelmat. Joukkue taisteli, vaikka palkanmaksu oli välillä pahastikin perässä. Edes ykkösvahti, joukkueen tärkein pelaaja, ei saanut sillä saralla erikoiskohtelua. 

– Kyllä se oli siinä mielessä tasapuolista, Kamppuri naurahtaa. 

– Seura taisteli olemassaolostaan. Aimo Mäkinen kantoi siitä vastuuta, eikä tehtävä ollut helppo. Nostan Aimolle hattua, että hän kaikesta huolimatta piti paletin kasassa, heruu Kamppurilta yhä ymmärrystä. 

Lue lisää pelaajasta 45 jokeria pakan päältä -kirjasta!

Hannu Kamppuri

s. 1.7.1957 I maalivahti
Kausi Ottelut Pelatut Laukaukset Päästetyt K-A Jäähyt
1975–76 36 12 367 51 7,20 0
1976–77 32 32 1067 122 8,75 2
1977–78 36 36 1456 177 8,23 0
1978–79 36 36 1363 161 8,47 6

Key Official Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019