Game 3 valmis alkamaan – tässä kokoonpano

Jokerit tekee yhden muutoksen kokoonpanoonsa tiistai-illan kolmanteen puolivälieräotteluun. Rasmus Rissanen pelaa uransa ensimmäisen KHL-playoff-ottelun nousemalla Jesper B. Jensenin tilalle pakistoon.

Jensen pelasi kahdessa ensimmäisessä ottelussa tutusti Oliver Lauridsenin parina, mutta nyt valmennusjohto tekee muutoksen pareihin. Petteri Wirtanen on tänään Lauridsenin pari ja Rissanen seitsemäs puolustaja. Muuten helsinkiläisten ryhmitys pysyy ennallaan sunnuntailta.

Karri Rämö teki tärkeitä torjuntoja toisessa erässä sunnuntaina, kun Jokerit mätti maaleja toisessa päässä ja peli aukesi erän toisella puolikkaalla. Rämö saa jatkaa tolppien välissä. Ryan Zapolski pelasi ottelusarjan ensimmäisen ottelun lauantaina.

Jokerit on tehnyt kahdessa ottelussa yhdeksän maalia, joista kuusi on syntynyt ylivoimalla. Myös Sotshi on onnistunut ylivoimalla kelvollisella 22 prosentin tehokkuudella, joten molemmat joukkueet pyrkivät varmasti parantamaan alivoimapelaamistaan. Täysin kentällisin tekeminen on ollut toisen ottelun toista erää lukuun ottamatta varsin tasaista.

Aloitusympyrässä Jokerit on ollut toistaiseksi selvästi vastustajaansa edellä, sillä Sotshilta ainoastaan Eric O’Dell yltää voittoprosenteissa yli 50:n. Hänen lukemansa on 57. Jokereista Wirtanen, Brian O’Neill, John Norman ja Peter Regin ovat aloittaneet murskaavalla yli 60 prosentin tehokkuudella.

Peliajoissa ei suuria eroja löydy. Kummassakin joukkueessa on luottohevoset, jotka kantavat isoa vastuuta. Jokereista he ovat puolustajien osalta Sami Lepistö, Matt Gilroy ja Tommi Kivistö sekä hyökkääjistä Regin, O’Neill ja Tolvanen. Sotshin puolelta pakeista raatavat eniten Jyrki Jokipakka, Jonathon Blum ja Adam Polasek sekä hyökkääjistä Sean Collins, O’Dell ja Dmitri Lugin.

Taikauskoisille lisämielenkiintoa illan otteluun lisää se, ettei Jokerit ole koskaan voittanut Sotshissa. Neljästä runkosarjakohtaamisesta kolme tappiota on tullut varsinaisella peliajalla ja yksi rankkareissa. Bolshoi-areena lienee lähellä loppuunmyytyä tiistaina ja keskiviikkona, joten Sotshi saa kymmentuhatpäisen yleisön tuen. Puitteet ovat mitä mainioimmat historialliselle voitolle tai kahdelle.

Illan ottelu alkaa klo 18.30 Suomen aikaa. Suoraa lähetystä voit seurata Viasatin ja Viaplayn kautta.

Jokereiden kokoonpano:

6 Jesse Joensuu – 93 Peter Regin – 11 Steve Moses
20 Eeli Tolvanen – 21 Brian O’Neill – 71 Nicklas Jensen
25 Pekka Jormakka – 37 John Norman – 34 Olli Palola
61 Tommi Huhtala – 22 Mika Niemi – 12 Marko Anttila

79 Niclas Andersen – 18 Sami Lepistö
4 Tommi Kivistö – 97 Matt Gilroy
13 Petteri Wirtanen – 7 Oliver Lauridsen
2 Rasmus Rissanen

31 Karri Rämö (30 Ryan Zapolski)

Sotshin kokoonpano:

24 Dmitri Lugin – 81 Sean Collins – 19 Eric O’Dell
12 Pavel Padakin – 72 Aleksei Tsvetkov – 34 Ivan Laritshev
95 Jegor Morozov – 15 Nikita Totshitski – 93 Sergei Shmeljov
14 Vadim Hlopotov – 78 Andrei Ivanov – 16 Artjom Tomilin
10 Stepan Starkov

5 Jyrki Jokipakka – 25 Vadim Homitski
3 Adam Polasek – 73 Ruslan Pedan
42 Nikita Shitov – 26 Jonathon Blum
79 Artjom Maltsev

30 Konstantin Barulin (44 Dmitri Shikin)

Key Official Sponsor

Nornickel

Partners of the KHL Championship 2017/2018