Ensimmäinen niskalenkki

Jokerit palasi avausottelun tappion jälkeen voittojen tielle Dinamo Minskiä vastaan lauantaina Hartwall Arenassa. Ottelun ratkaisu nähtiin toisessa erässä, jossa isännät juhlivat kolmesti.

Päävalmentaja Erkka Westerlundin kommentit ottelusta:

Jokerit - Dinamo Minsk 4-1 (0-0, 3-1, 1-0) (Tilastot KHL.ru) Voitot 1-1, seuraava peli Minskissä maanantaina.

Jokerit lähti kamppailuun haastavasta tilanteesta, sillä Dinamo oli voittanut alle 24 tuntia aikaisemmin jatkoerään venyneen avausosan. Ensimmäisessä erässä vierasjoukkue olikin voimiensa tunnossa hyvässä iskussa ja aiheutti isännille vaikeuksia.

Helsinkiläiset eivät olleet parhaimmillaan, mutta viiden minuutin kohdalla tullut pyöritys olisi voinut tuoda avausmaalin. Sekä Petteri Wirtanen että Ryan Gunderson osuivat lyhyin väliajoin tolppaan. Hieman yllättäen Dinamo oli vaihtanut maalilleen Dmitri Miltshakovin perjantaina erinomaisesti torjuneen Lars Haugenin tilalle.

Ensimmäisen erän loppuun Jokerit pääsi pelaamaan ylivoimaa. Tulosta ei tullut, mutta parempi ote jatkui toiseen erään. Sen alussa Petr Koukal alusti Steve Mosesille vetopaikan, jota runkosarjan maalikunkku ei jättänyt käyttämättä. Moses tälläsi kaukaa Miltshakovin puikoista 1-0-osuman.

Kolme minuuttia myöhemmin Dinamon liukas puolustaja Nick Bailen toi vastaiskusta vieraat tasoihin, mutta vain minuutti tästä johto oli jälleen Jokereiden. Nelosketju jatkoi hyvää virettään perjantailta ja alusti paikan siniviivalle Oskari Korpikarille. Puolustaja tälläsi kolmannen maalinsa neljään otteluun ruuhkan läpi.

Tämän jälkeen pelissä mentiin päästä päähän kovaa tahtia, mutta ilman suurempia maalipaikkoja. Tämä muuttui erän puolivälissä, kun Tommi Huhtala riisti kiekon puolustaja Lukas Krajicekilta ja iski hänkin ensimmäisen playoff-maalinsa Jokereissa. Tilannetta edelsi Niko Kapasen kamppi tshekkipakkiin, mutta tämän tuomarit jättivät viheltämättä.

Pienoinen hyvitys nähtiin seuraavassa tilanteessa, kun Dinamo-hyökkääjä meni heppoisesti nurin ja Petr Koukal lähti istunnolle. Jokerit tappoi kuitenkin tärkeän alivoiman ja pääsi kahden maalin johdossa kolmanteen erään. Lähellä oli, että eroa olisi ollut kolme, sillä Juhamatti Aaltosen huikeat harhautukset olivat johtaa 4-1-osumaan.

Kolmannessa erässä Jokerit pelasi paremmin kuin perjantaina. Nyt ote oli aktiivinen ja Dinamo pakotettiin näkemään vaivaa jokaisen hyökkäyksen eteen heti omasta päästä alkaen. Taktiikka toimi, eikä valkovenäläisjoukkue päässyt läheskään niin hyville tonteille kuin päivää aikaisemmin.

Ottelun viimeinen niitti nähtiin minuutti ennen loppua, kun Tomi Mäki runnoi kiekon väkisin tyhjään Dinamo-maaliin. Loppulukemat 4-1 tiesivät sitä, että voitot tasoittuivat 1-1:een.

Sarja jatkuu maanantaina ja tiistaina Minskissä kolmannella ja neljännellä ottelulla. Helsingissä pelataan jälleen torstaina. Ottelun VIP-paketit ja ryhmäliput ovat jo myynnissä. Irtolipunmyynti alkaa maanantaina klo 12.00 Lippupisteessä.

Key Official Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019