Ari Sulander

Ari Sulander ei päässyt helpolla Jokerien ykkösvahdiksi. Sitten kun ”Sulo” oli siihen valmis, eivät vastustajat saaneet mitään ilmaiseksi moneen vuoteen. 

Ari Sulander

Ensimmäiset kiekot Kontulan Rintinpolun kentällä 8-vuotiaana torjunut Sulander ehti edustaa Helsingin Kojootteja ja HJK:ta, ennen kuin siirtyi Klubin nuoremmasta C:stä Jokerien B:hen. 

Keväällä 1987 Jokerit ja Karhu-Kissat pelasivat B-nuorten SM-finaaleja. Voitot olivat kahden pelin jälkeen tasan. Jokerit johti kolmatta ja ratkaisevaa finaalia 2–1, kunnes ”Sulo” kaksi sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua hörppäsi vastustajan omalta siniviivalta hätäpäissään laukoman kiekon sisään. Ratkaisu siirtyi jatkoajalle, ja siinä Kissat teki voittomaalin. 

– Opin siitä ainakin sen, että varsinainen peliaika kestää täydet 60 minuuttia, Sulo sanoo ja huomauttaa: 

– Hyökkääjillämme oli jatkoajallakin monta paikkaa ratkaista peli, mutta sitähän ei kukaan muista.

Vuotta myöhemmin Jokerit juhli A-nuorten mestaruutta. Sulander oli pelannut käytännöllisesti katsoen koko runkosarjan, mutta pudotuspeleissä torjui Markus Ketterer, joka oli pelannut kauden aikana miesten joukkueessa I divisioonaa. 

– Tietysti harmitti, ettei minuun luotettu. En minä mielestäni ”Makea” jäljessä ollut, vaikka hän oli minua kaksi vuotta vanhempi. Make oli katsellut sivusta, kun minä pelasin ne B-juniorien mitalipelit. Hän pääsi kuitenkin aiemmin ylöspäin, koska oli meistä vanhempi. 

Sulander jäi joka tapauksessa Jokerien liigajoukkueessa Kettererin varjoon Maken palattua Turusta Jokereihin. Sekä mestaruuskaudella 1991–92 että sitä seuraavalla Sulo sai pelata noin kolmasosan peleistä. 

Kun Ketterer lähti rapakon taakse syksyllä 1993, alkoi Sulanderin ja Jokerien huima menestyskausi. Ennen Hart-wall Areenaan muuttoa ainoaksi tahraksi jäi kauden 1995 viimeinen finaali. Kolme kautta neljästä päättyi Jokerien mestaruusjuhliin. 

– Isoin asia oli, että meillä oli hyvä joukkuehenki, kun runko oli ollut pitkään kasassa. Ja olihan ryhmässä monta huippuyksilöä. Ne olivat hienoja vuosia, Sulander myhäilee. Vasta kaudella 1994 – 95 Sulander sai maalivahtivalmentajan, kun Jokerit palkkasi tehtävään Jukka Ropposen. Siitä alkoi kaksikon pitkä yhteistyö, joka on jatkunut vielä Sulon peliuran jälkeenkin. 

– Jari Kaarela auttoi minua kevätkaudella 1994. Minut oli syksyllä nimetty ykkösvahdiksi, mutta kun homma ei lähtenyt kulkemaan odotetulla tavalla, Jokerit hankki kanadalaisvahti Allain Royn. Se oli hyvä ratkaisu. Sain sitä kautta pudotettua ylimääräisiä paineita, kertoo Sulander, joka sai sitten ”Kaakun” ansiosta itsensä iskuun kauden ratkaisuvaiheisiin. Roylle ei pudotuspeleissä peliminuutteja lohjennut. 

– Vuoden 1994 mestaruus oli minulle henkilökohtaisesti suurin juttu. Se oli ensimmäinen itse torjumani. 

Keväällä 1995 Sulander oli kakkosmaalivahtina Suomen MM-kultajoukkueessa. Siitä alkoi Sulon kuuden peräkkäisen kevään kisaputki, huippuna valinta kisojen parhaaksi maalivahdiksi 1998. Saman vuoden helmikuussa hän pelasi Naganon olympialaisissa loisteliaan pronssiottelun Kanadan kaatuessa. 

Lue lisää pelaajasta 45 jokeria pakan päältä -kirjasta.

Ari Sulander

s. 6.1.1969 | maalivahti

SM-liigan pudotuspelien paras pelaaja 1993-94, SM-liigan paras maalivahti 1995-96, SM-liigan kulta 1992, -94, -96, -97, hopea -95, pronssi -98, EM-kulta -95 ja -96.

Kausi Ottelut Pelatut Laukaukset P/60min torj-% Jäähyt
1987–88 (I-divisioona) 3 0
1988–89 (I-divisioona) 4 1 80,95
1988–89 (SM-kars) 2 0
1989–90 27 8 389 4,47 86,45 0
1990–91 44 20 1049 4,46 84,24 0
1991–92 43 12 526 3,88 87,77 2
1991–92 playoffs 10 0
1992–93 39 16 849 2,47 92,77 2
1992–93 playoffs 3 1 59 3,03 90,00 0
1993–94 48 35 2034 2,62 90,07 2
1993–94 playoffs 12 12 737 1,38 94,20 2
1994–95 50 49 2970 2,34 90,99 4
1994–95 playoffs 11 11 662 1,99 91,82 0
1995–96 50 44 2667 1,80 92,75 4
1995–96 playoffs 11 11 638 1,03 95,82 0
1996–97 50 43 2567 2,17 92,44 2
1996–97 playoffs 9 9 548 1,75 93,80 0
1997–98 48 33 1946 2,50 92,60 0
1997–98 playoffs 8 7 376 2,55 91,71 0

Key Official Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019